Levyarvio: Aussihömpäyttäjät matkalla maineeseen – Rolling Blackouts Coastal Fever on hypensä ansainnut

Rolling Blackouts Coastal Fever
Hope Downs
Sub Pop

Harva bändi kuulostaa debyyttialbumillaan näin tiukalta ja varmalta. Melbournelaisella Rolling Blackouts Coastal Feverillä on takana vasta kaksi ep:tä ennen Hope Downsia, jonka nimi tulee keski-Australian valtavasta avokaivoksesta.

Jos tällainen pirtsakasti nykivä ja töksöttävä, vitivalkoinen, vähän vanhemman tyylinen indie rock kuulostaa päällisin puolin melkein harmittoman valoisalta ja teinahtavalta, niin teksteissä pohditaan asioita ja ihmissuhteita pintaa syvemmältä. Naiivius ei tule mieleenkään. Se on varmaan yksi syy, miksi levy on soinut itselläni tiuhaan, vaikken erityisemmin fanita tätä genreä. Kiinnostavaa on sekin, että vaikka nopeat tempot operoivat kapealla saralla eikä varsinaisesti mitään uutta keksitä, musiikki pitää otteessaan ja tuntuu vain kasvavan.

Järjestään hyvin toimivissa sävelmissä on jotain erityistä melodista musikaalisuutta, ja kolmen kitaran (yksi niistä akustinen) rintama kutoo tiivistä mattoa, jossa tarkemmalla kuuntelulla huomaa paljon hienoja yksityiskohtia. Soolokitaristi Joe White hömpäyttää erityisesti, koska hänen äänenvärinä on hyvin lähellä Mick Jaggeria, mutta fraseeraus aivan erilaista eikä bluesista ole tietoakaan.

Veikkaan, että nämä aussit ovat pian erittäin suosittuja ympäri maailmaa.