Tami Neilsonin riemastuttavaa roots-rokkausta kuunnellessa ajatus eksyy tärkeän totuuden äärelle. Popmusiikki on pienten vivahteiden ja likihuomaamattomien eroavaisuuksien taidetta. Raja lajissaan merkityksellisen ja turhanpäiväisen välillä on viivanohut. Raja on kuitenkin olemassa ja Tami Neilson on rajalinjan oikealla puolella. Nykyretroilijoiden sankassa joukossa Neilson edustaa harvinaista ominaisuutta. Hän on autenttinen artisti taitavien imitaattoreiden keskellä. Ehkä Kanadassa syntynyt ja sittemmin Uuteen Seelantiin päätynyt Tami on imenyt aitoutensa lapsuusympäristössä. Country-perheeseen syntynyt luonnonlahjakkuus on laulanut ja soittanut natiaisesta asti. Neilson on kasvanut kiinni siihen kulttuuriin, jonka menneisyydellä ja estetiikalla hän nyt leikittelee. Olennaista on juuri se, että Tamilla on varaa leikkiä. Humoristisuus korostaa hänen musiikkinsa vahvaa substanssia, ei vähennä sitä.
Tami Neilsonin ulkoisessa olemuksessa tapahtunut kehitys peilaa hänen musiikkinsa jämäköitymistä. Pikkusievä vintage-look on väistynyt burleskimaisen karikatyyrihahmon tieltä. Nyt Tami näyttää ihanan törkeältä ja yliampuvalta. Aivan kuten Nashvillen ja etelän soul-seutujen sankarittaret olivat tekokuitujen, järjettömien hiuslaitteiden ja paksuakin paksumpien silmämeikkien kultakaudella. Tämä on aitoa köyhälistön glamouria, johon kuka tahansa ei yllä!
Pikkusievä vintage-look on väistynyt burleskimaisen karikatyyrihahmon tieltä.
Sama pokeri kuuluu myös Tamin tulkitsemissa lauluissa. Ilkikurinen ja ylpeä arkifeminismi jatkaa country kuningattarien hienoa perinnettä. Perkussiosykkeen päälle tykitelty Queenie, Queenie on todellinen voimalaulu, jossa kannustetaan kotona rääkyvien kakaroiden ja putkiaivoisen miehen ikeessä musiikkiunelmia uneksivaa
siskoa. 16 Miles Of Chain esittelee kohtalokkaan tuomiopäivän seireenin ja Mavis Staplesille omistettu Sister Mavis hönkii gospelin tulta ja tulikiveä.
Levyn romanttiset balladit paljastavat Tamin herkän puolen. Kiitettävän kompaktin albumin kliimaksikohdissa todella kovaa runttaava soul-tykki osaa olla majesteetillinen Patsy Cline -koulukunnan heruttaja, kun sellaista tarvitaan. Jos levyn sovitukset ja soitot olisivat kautta linjan samalla tasolla kuin show’n päähenkilö, Tami Neilsonin albumi olisi täysosuma.