Levyarvio: Harmaa Getto on seestynyttä sekoilua – Trollaushenkistä projektia leimaa silti savonlinnalainen erikoishuumori

Harmaa Getto
Ovenvartija
Svart

Ensimmäinen Harmaa Getto -albumi Suomimorsiamen pyhä tie (2008) oli lähipiirissäni pitkään kulttivitsi ja laitettiin soimaan, kun haluttiin hämmentää jotakuta siihen vihkiytymätöntä. Joose Keskitalon ja Paavoharjun Lauri Ainalan hiphop-projekti vaikutti nykytermein ilmaistuna trollaukselta, vaikka elämään jäi ainakin talvisota aiheinen diskohitti Taipale. Vastaavasti suuri osa ovelasti nimetyn kokoonpanon musiikkia oli vakavasti tarkastellen kuuntelukelvotonta.

Harmaan Geton paluuta ei varsinaisesti osannut odottaa, mutta ehkäpä Ainala on halunnut jatkaa siitä, mihin jäi Paperi T:n kanssa tehdyllä Paavoharjun viimeisellä albumilla. Ovenvartija kuulostaa sen ja Suomimorsiamen pyhän tien risteytykseltä. Sekoilu on jossain määrin seestynyt, ja Keskitalon laulamat biisit ovat toimivaa esoteerista folkhoppia. Kyllähän Ainalalla äänimaisemien tajua on.

Liian suuri osa tästäkin levystä on silti omistettu savonlinnalaiselle erikoishuumorille. Nyt räppärin virkaa tekevä ”Revon akan poika” ei ole teknisesti sen parempi kuin Arwi Lind edellislevyllä, muttei yhtä hauskakaan. Kolmas tähti irtoaa täpärästi ja Joosen ansiosta.