Levyarvio: Hyrinää aivojen mielihyväkeskuksessa – Weathers on karismaattinen mutta korni

Arvio julkaistu Soundissa 6/2018.
Kirjoittanut: Vilja Vainio.

Arvio

Weathers
Kids In The Night
Sony

Enkelten kaupungista ponnistava indie rock -yhtye Weathers on aiemmin tänä vuonna julkaissut kaksi ep:tä, joiden sisältämät kahdeksan kappaletta löytyvät myös käsillä olevalta debyyttialbumilta. Kuuntelukokemuksena Kids In The Night on kuin rakkauden ensihuuman haihtuminen: kun sokean ihastumisen jälkeen näkökyky palautuu ennalleen, huomaa, ettei toinen olekaan täydellinen.

Musiikillisesti kuulija tempaistaan mukaan jo ensisävelistä lähtien, mutta albumin edetessä alkavat hieman yllättäen häiritä sanoitukset. Viimeistään kun lyriikoista löytyy niinkin uniikkeja elämänohjeita kuin ”I can do anything I want to” ja ”Shake it out – what are you waiting for?” tajuaa, että mitään syväsukelluksia on sanoitusten suhteen turha odottaa: ne uivat läpi albumin turvallisesti käsipohjaa.

Vaikka osa kappaleista onkin ehkä tehty helpoimman kautta ja laskelmoiden, on jälki viimeisteltyä eikä koukkujen rei’ittämien kertosäkeiden äärellä voi olla hymyilemättä. Hyrinää aivojen mielihyväkeskuksessa aiheuttavat etenkin päätösraita Secret’s Safe With Me sekä avaustrio I’m Not Ok, Problems ja Casual Mondays.

Weathers selvästi taitaa tarttuvat melodiat, mutta kornit lyriikat tarvitsisivat esittäjältään enemmän röyhkeyttä ollakseen uskottavia. Karismaattinen esiintyjä kun laulaisi vakuuttavasti mistä tahansa – vaikka sitten siitä, miten tehdään rakkautta ja historiaa.

Lisää luettavaa