Levyarvio: Karun kaunista kihinää – Dälek on kuin ylisukupolvinen rap-salaseura

Dälek
Precipice
Ipecac

New Jerseyn drone rap -duo ei ole varsinaisesti koskaan ollut genrensä etuvartiossa, pikemminkin syrjässä. Jos Death Grips, Danny Brown ja JPEGMAFIA ovat läpeensä meemiytyneitä parikymppisten erikoismiesten heimosymboleja, on Dälekin massiivinen jylinä luonut jonkinlaisen ylisukupolvisen salaseuran etupäässä ihmisille, jotka eivät muuten kuuntele räppiä.

Suomessa tällainen demografia voisi ehkä olla taidehevifestari BlowUpin kävijät. Dälek on tiedetty suosikki juuri metallipiireissä, ja tälläkin levyllä vierailee Toolin kitaristi Adam Jones.

Tällaiselle niche-musiikille melko olennaista on myös oman tyylin varsin hienovarainen työstäminen. Rohkeita irtiottoja Precipicella ei siis ole: tutut särövallit nousevat korkeuksiin ja dj Mike Mantecan rujot biitit ryömivät verkkaisesti. Will Brooksin flow pysyy itsetietoisen old schoolina. Samanlaista tinkimättömyyttä kuulee ehkä Killer Mikelta.

Levyn häly on eniten kuitenkin jännitteistä, karun kaunista kihinää. Samankaltaista kuin vuoden 2008 Abandoned Language -klassikolla. Esimerkkeinä huumaava Devotion tai Jonesin likaisen kitaran päällä jumittava A Heretic’s Inheritance.

Jos Dälekissä on joskus häirinnyt kaiken sävykkyyden nielevä, aggressiivinen metelimaisema, tuntuu Precipicella tila. Ja tilan luonnissa Dälek on usein vertaansa vailla.