Levyarvio: Kortepohjan suuri poika keskittyy nyt tyttöjuttuihin – Gettomasan pelimiesläppä ei puhuttele

Gettomasa
Kalamies
PME

Kaikki nämä nykyräppäreiden 25-minuuttiset digikulutukseen tarkoitetut pläjäykset eivät ansaitse tulla arvostelluksi itsenäisinä teoksina, mutta striimimaailman korkeimmalle huipulle noussut ja sen riimiensä perusteella myös tiedostava Gettomasa alkaa olla sen verran merkittävä artisti, ettei itseään kunnioittava popmedia voi häntä sivuuttaa. Viimevuotinen Diplomaatti-minialbumi tarjosi sitä paitsi bängereitä koko biisilistan mitalta eikä nojannut vain isoimpiin hitteihinsä. Se päätyi minunkin tehosoittooni ja valoi uskoa siihen, että mainstream-suomiräpillä on Cheekin jälkeisenä aikana taas toivoa.

Viimeisimmällä albumintapaisellaan Kortepohjan suuri poika keskittyy yleisen keulimisen ja autollaan kehuskelemisen sijaan tyttöjuttuihin. Huono idea, sillä tämä tarkoittaa Draken peruina puoliksi uhriutuvaa ja puoliksi leuhkivaa pelimiesläppää, joka tuntuu viime vuosien hittien jälkeen kovin lannistuneelta. Kyllähän Kalamies soundiensa puolesta toimii, mutta kun kuulija haluaisi lisää lesoilua eikä mitään melankoliaa.

Lähes jokaisella raidalla fiittaava Lauri Haav on osa ongelmaa. Hän kai yrittää olla nimenomaan Suomen Drake, eikä sellaista tarvittaisi mihinkään.