Arvio: Gettomasan Vastustamaton on vahva levy, mutta aivan nimensä veroinen se ei ole

Gettomasa
Vastustamaton
PME

Gettomasan viides pitkäsoitto ja neljäs sooloalbumi julkaistiin päivälleen kymmenen vuotta sen jälkeen, kun hän voitti freestyle rapin SM-kilpailut vain 18-vuotiaana. Valtaväestön suosioon ponnistaneen ahkeran artistin vuosikymmenen pituinen ura hakee kotimaisessa rap-skenessä vertaistaan: seitsemän Emma-ehdokkuutta ja yksi palkinto, kymmeniä miljoonia striimejä, useita listaykkösiä ja satoja albumilistan listaviikkoja.

Suomen hiphop-pääkaupungista Jyväskylästä ponnistavalla Aleksi Lehikoisella onkin vaivaton flow, selkeä ulosanti sekä hyvä ääni, joiden avulla hän tuntuu löytäneen räppireseptin, joka putoaa kansan syviin riveihin. Vastustamaton on musiikillisesti vahva, muttei aivan nimensä veroinen. Taustat, joiden vaikutteet on haettu jenkkiräpistä, sopivat mainstream-artistin riimittelyyn kuin nakutettu. Boombap-pohjat on päällystetty mekaanisilla biiteillä, moderneilla äänimaisemilla ja tarttuvilla koukuilla. Muodikkaasta ja monikerroksisesta soundista vastaavat artistin luottotuottaja ja kotipoika Ruuben sekä lisäksi MD$, Aleksi Asiala, GoodJobLarry, Xrphan, Lyttä, Skywalk ja Fractious Frank.

Boombap-pohjat on päällystetty mekaanisilla biiteillä, moderneilla äänimaisemilla ja tarttuvilla koukuilla.

Sen sijaan sisältö jättää toivomisen varaa. Teksteissä on toki toimivaa rytmiikkaa, sointuvia tavuja, tupla- ja jopa multiriimejä, mutta ei oivalluksia. Aiheet, ja kuinka niistä syljetään, jäävät pintapuolisiksi. Gettomasa tarinoi päihdehuuruista ja kaiken maailman addiktioista, mutta henkilökohtaisen albumin pääteemaksi nousee lopulta se, kun suomalaisen vaatimattomuuden vastakohta, huolettoman itsevarma Gettomasa boastaa elämäntavastaan sekä kertoo arkipäiväisiä anekdootteja tähteydestä ja sen hirvittävistä varjopuolista. (Onneksi horisontissa kuitenkin siintää järvenrantakämppä.) Suurin osa biiseistä on rehellistä machoilua, sitä megastarailua tietenkään unohtamatta: elämä on räppilaiffia, autot nopeita, bileet kosteita, naiset objekteja.