Kuvittele rovaniemeläisessä ikiyössä puskeva höyryveturi, joka kirskuen vyöryy läpi harmaan helvetin. Kurjuus ja kuolema kukoistavat ikkunan takana, ja ravintolavaunussa tunnelma vaihtelee sulavasti ankeasta vittumaiseen. Mikäli onnistuit mielikuvaharjoituksessa, pääsit melkoisen lähelle Vallihaudan II-levyn tunnelmaa. Spedeläisessä kurjuuden maksimoinnissa kunnostautunut sludgetrio jatkaa hyväksi havaitsemallaan polullaan, usein kuulijan hyvinvoinnin kustannuksella.
On selvää, että Vallihaudalle autenttisuus on kaikki kaikessa – siksi II onkin nauhoitettu kokonaan livenä. Valitettavasti aitous tässä tapauksessa määrittyy heikoiksi tuotantoarvoiksi, toisteisiksi riffeiksi sekä mahdottoman monotoniseksi äänimaailmaksi. Reippaan puolituntisen levyn kestosta valtaosa soi puuduttavana puurona, jonka keskeltä erottuu vain muutamia sävellyksellisesti innostavia oivalluksia.
Hiomisella ja pienellä innovoinnilla voisi Vallihaudan tylppä julmuus muuntua joksikin aidosti hyytäväksi. Olisi nimittäin väärin väittää, etteikö yhtyeellä olisi visiota. Tällä hetkellä siihen on vain kovin raskasta uskoa.