Aknestikissa 90-luvulla ansioitunut Jukka Takalo tekee viidennellä sooloalbumillaan jotain radikaalia. Vaarojen laulut ottaa rockia kaihtavilla puhallin-, jousi- ja taustalaulusovituksillaan etäisyyttä perinteiseen popyhtyeilmaisuun. Teksteiltään levy on väkevä mutta huumoria unohtamaton kannanotto luonnon ja etenkin suomalaisen metsän puolesta. Temaattisena kokonaisuutena Takalon viesti välittyy nyt konkreettisemmin kuin koskaan. Vaarojen laulut huokuu syvää rakkautta luontoon ja ihmiseen ainakin vielä toistaiseksi sen osana.
Metsä meidän luo Isä meidän -rukoukselle uuden hahmon ja Veikko Lavia hipoen kuplettinen Suomi on rakkaudentunnustus muodokkaalle neidolle. Tää menee tunteisiin empatisoi työelämän raadollisuuden ja nollasopimusten kurimuksessa kamppailevia ja Ziggy Stardust Pohjanmaalla niitä epävarmoina identiteettiään etsineitä nuoria, joille David Bowie oli odottamaton vapahtaja. Starmanista juontuva rumpujen sisääntulo on biisin mainio soitannollinen detalji. Kuule Harri varoittaa osin kvasikalevalaisin sanakääntein luonnon kurittamisen kohtalokkuutta. Itse Vaarojen laulussa vanha metsä on kuin Rooma, Ateenamme ja antiikki.
Jukka Takalon uran vaikuttavin albumi on toiveensa mukaisesti syytä kuunnella rauhassa ja kokonaan.
