25 vuotta sitten, ollessani nelivuotias, menin ensimmäistä kertaa esikouluun. Kaikki meni hyvin, kunnes tarhan tädit halusivat kaikkien osallistuvan laululeikkiin Jos sull lysti on. En suostunut. Esikoulu-urani jäi yhden päivän pituiseksi.
Jukka Takalon kolmas sooloalbumi alkaa kappaleella Kato taivaalle, ota rennosti. Jo kappaleen ensisäkeiden aikana karvani nousevat pystyyn ja epämiellyttävät muistot lapsuusvuosilta palaavat mieleen. Kappale edustaa juuri sitä lässyttävää, sokerihuurrettua nami nami -kulttuuria, jota syvästi inhoan. Minuutin kohdalla mukaan tulevat kätten läpsytykset ja lapsikuoro lisäävät oksennusrefleksiä. Kaiken viimeistelee kappaleen loppuosan melko suora Coldplayn Fix Youn ryöstöviljely.
Jukka Takalo kertoo saatteessa ”halunneensa tehdä levyn, joka tuo kuulijoille iloa ja lohtua”. Valitettavasti Takalon popkappaleet ovat hieman tyhjänpäiväisiä ja nostalgiahakuisuudessaan ja ylipirteydessään ärsyttäviä. Sanaparit kuten ”Olemme vain juustonaksuja keilaradalla” lisäävät pöhköä vaikutelmaa.
Kahden hengen disko on sitä samaa Suomirokkia, jota stereot soittivat jo Takalon laulaessa Aknestikissa. Albumin ansioksi pitää myöntää, että sen kappaleet ovat tarttuvia ja ne on tehty kaikin puolin nätisti. Ne eivät kuitenkaan lämmitä kuulijan sielua.
