Levyarvio: Linjavalinnan korkein kiteytys – The Sugarrush kaivoi pöytälaatikostaan hyvin marinoidun albumin

The Sugarrush
High Status
Nature Sucks Anyway

Vaasalaisen The Sugarrushin konsepti on ollut niin yksinkertaisen valloittava, kärkevää kitaroiden kuritusta, mukaansa tempaavia melodioita ja hehkeitä laulustemmoja, että tuntuu kuin olisi aina kuullut ja lukenut kapean tautologisia ylistyksiä ”sokerihumalan” eri asteiden fiiliksistä. Sekin on vain loogista, sillä kymmenisen vuotta reservissä marinoitunut High Status voi hyvin olla tämän linjavalinnan olomuodoltaan korkein kiteytys. Ainakin se on karistanut pitkän hibernoinnin jälkeisen tomut, havut ja naavat heti yltään. Albumi poppaa ja rokkaa kuin vimmattu ja tummemmissa sävyissäänkin kuin pimeän voiman viettelemä. Bändin dynamiikkaa eivät vuodet ole löystäneet.

Rennon venkulat ja römäkät riffit potkivat kappaleet takuuvarmasti liikkeelle ja trion laulu-voimakaksikko Prinkkilä-Silvennoinen kirmaa rinta rinnan ja ytimekkäästi melodiaan kiinni. Kertosäkeistä tulee osanottajamäärästä riippumatta estottoman yhteiskailotuksen juhlaa. Melodiset iskut nasahtavat mahtavalla vaistolla yksittäisille nuoteille ja moniäänisyyttä avaaviin iskulauseisiin. The Sugarrush rynnäköi suoraan läpi Posiesin, Weezerin ja Teenage Fanclubin julisteiden mainostaulun, omalta kantiltaan vieläkin vihreämmälle puolelle karsinointia. Esikuvien arvostuksesta ei ole epäilystäkään, mutta itsetuntoa ja valmiuksia riittää omankin nurmipläntin hyvänsuopaan valtaamiseen.