Minulla ei ollut aavistustakaan, paljonko elämäni kaipasi Leprousia. Kuulin norjalaisyhtyettä viimeksi Bilateralin (2011) aikoihin, jolloin sen emotionaalinen taideproge vain ärsytti. Viime vuosina joko musiikkimakuni tai Leprous on kehittynyt, mutta yhtyeen uran kuudennella täyspitkällä sen ”Muse kohtaa Soenin kohtaa Sigur Rósin” -tyylinen taidokas mutta vereslihaisen tunteikas ja samalla mahtipontinen ja vähäeleinen progerock on korvilleni silkkaa kultaa. Varsinkin Alleviate voi hyvinkin olla vaikuttavin tänä vuonna kuulemani biisi.
Hienovaraisten soitannollisten nyanssiensa vuoksi suurin osa Pitfallsista vaatii toistuvaa kuuntelua auetakseen koko loistossaan, mutta esimerkiksi Below’n, At The Bottomin ja Foreignerin vetovoima riittää tuomaan kuulijat takaisin sen tärkeän toisenkin kuuntelukerran ajaksi. Leprousin genreensä maltillisen mittaisissa biiseissä rockin, progen ja popin raja-aidat eivät merkitse mitään. Musiikki on taidokkaasti soitettua ja mestarillisesti sovitettua, mutta kyllä tämän sirkuksen vetonaula on sydän karrella laulava Einar Sohlberg, jonka hämmästyttävät, aaltojen lailla vellovat falsetit ja nokkelat stemmat resonoivat suoraan sieluun.
