Levyarvio: Matkalla kohti ajattomuutta ja genrettömyyttä – Leprous-uutuus leijuu omana avantgardistisena rockeepoksenaan

Leprous
Aphelion
Insideout

Jos norjalaisuus ja nopeasti soittaminen kiinnostavat, käännä katseesi tänne – tietyin varauksin. Etelänorjalaisen Leprouksen seitsemäs albumi hylkää yhä enenevissä määrin yhtyeen repertuaariin aiemmin kuuluneet metallivaikutteet ja leijuu omana avantgardistisena rockeepoksenaan jossain Pink Floydin, King Crimsonin ja Radioheadin jalanjäljillä, mutta tukevasti omilla askelmerkeillään.

Yhtyeen metallitausta näkyy virtuoosimaisessa soitossa ja monimutkaisia ratkaisuja kaihtamattomissa sovituksissa, mutta muutoin Leprous on seitsemännellään pehmeä ja eteerinen. Solisti Einar Solbergin ilmaisu yltyy kuiskauksista huutoon, alati kauniilla ja tyylitajuisella fraseerauksellaan. Kappaleiden rakenteissa on elliptisiä kuvioita, hypnoosimaisia mantroja ja vain harvoin perinteisiä popkaavoja. Eniten teoksista iskevät jopa softrokkaava kakkosraita Out Of Here ja The Mars Voltan räjähtävässä rytmiikassa vellova Silhouette.

Leprous ottaa progressiivisen rockin ja kääntää sen omanlaiseksi näkemyksekseen. Tuloksena on vuoden mielenkiintoisimpia rockjulkaisuja ja isoja siirtymiä kohti ajattomuutta ja genrettömyyttä.