Tuntuuko joskus, että underground-piireissä puuhastelevat aina samat muusikot, joilta eri kokoonpanojen nimissä julkaistaan uutta materiaalia jatkuvana virtana? Ihan totuuden vastainen tämä mielikuva ei ole, ja räävittömän ironisesti Pursiseuraksi nimetyn kollektiivin esikoisalbumi niputtaakin parikymmentä artistia samalle levylle.
Ydinporukkaan kuuluvat Teemu Ojalan, Ville Linnan, Joni Ekmanin ja Mikko Siltasen kaltaiset tekijät. Ensinnä silti levyltä poimii Teemu Tannerin läsnäolon, jonka laulama On pullonkaula kapea toisinkinpäin on yksi albumin hienoimpia hetkiä. Ravintolavaunussa tuntuisi matkustavan Juice-kuurilla oleva Ekman, vaikka kappaleesta vastaakin Ojala. Vain elämää on pään leviämisestä kertova melodisen nätti pop-kipale, jonka koukku on kuin Risto Ylihärsilän työkalupakista poimittu. Joka niin ikään on mukana Pursiseuran pidoissa.
Kaikessa huokuu, ettei levyä tehdessä ole liiemmin pingotettu. Se kuuluu hyvässä ja pahassa. Sinnepäin horjuva soitto sopii lo-fi-henkiseen rymsteeraukseen luontevasti, monia laulusuorituksia olisi puolestaan suonut vedettävän puhtaammin.
Kaikki kokonaisuudesta poimitut biisit ovat vinyylin a-puolella. Riemukkain innostus tasaantuu heikompitasoisella kääntöpuolella.