Shape Of Despair kiiruhtaa edelleen hitaasti. Vaikka yhtyeen edellinen levy Monotony Fields julkaistiin jo vuonna 2015, tämän uuden albumin sävellystyö käynnistyi lähes heti edellisen ilmestyttyä. Jo alkumetreillä materiaali alkoi kallistua yhtyeen oman menneisyyden lähteille, ja jostain syystä bändi on katsonut tarpeelliseksi alleviivata, että Shape Of Despair ei ole livennyt linjastaan.
Shape Of Despairia pidetään hautajaisdoomin ääripäänä, josta ei enää paljon hitaammaksi voi pistää. Niinpä Return To The Voidin avausraita vaikuttaa tässä valossa suorastaan pikametallilta, sillä jalalla voi helposti läpyttää lattiaa. Itse asiassa on ilahduttavaa, ettei bändi tunnu itse pitävän hitautta itseisarvona ja antaa tempojensa elää kappaleidensa edellyttämällä tavalla. Olkoon se tempo mikä tahansa, Shape Of Despairin ei tarvitse tinkiä musiikkinsa voimasta.
Return To The Void on jossain määrin helpompi levy kuin edeltäjänsä, mitä selittää paljolti kappaleiden jämäkämpi struktuuri. Albumin kaksi ensimmäistä raitaa tuntuvat vielä olevan harjoittelua ja kevyttä virittelyä Solitary Downfallia varten, sillä vasta tämä aukaisee lohduttoman surumielisyyden padot, joiden valuttama murhe ja tuska käärivät pahaenteiseen syliinsä. Juuri tällä saralla Shape Of Despair on hyvä ja ydinosaamisalue on kohdallaan. Edelleen.
