SHAPE OF DESPAIR: Shades Of…

Ei paljon naurata. Koko Shape Of Despairin esikoinen on täytettä ja taustaa yhdelle ainoalle hetkelle. Katselet vuoroin sinistä taivasta ja ranteista hiljalleen pulppuavaa verta. Tietoisuus kaiken loppumisesta on vallannut mielen. Shades Of… kannattelee tuota hetkeä kokonaisen tunnin. Levyn pelottavin puoli ei ole sen tuoma epätoivo, vaan seasta hiljalleen nouseva raukeus, lopun hyväksyminen.
Shape Of Despair on ehdoton bändi. Se ei lipeä valitsemastaan äärihitaasta doomista laisinkaan, vaikka kuulija sitä välillä kädet ristissä toivookin. Viisi biisiä ja täysi tunti. Siitä voi päätellä millaisesta laahauksesta on kyse. Syntikkamatolla ja huilulla sentään vähän armahdetaan ja sävyjä lisäillään, mutta nekään eivät anna toiveita ikuisen kaamoksen väistymisestä. Yhtye junnaa samassa sarjassa toisen kotimaisen, Skepticismin kanssa. Ehkä kovimmat luvut löi Suomen mittakaavassa pöytään kuitenkin Unholy jo 90-luvun alun demoillaan ja Second Ring Of Power -albumillaan. Tunnelman ero on siinä, että Unholy vielä rähisi vastaan, kun taas Shape Of Despair odottaa kuolemaa.