Levyarvio: Outoja tahtilajeja, nykiviä kitarariffejä, fuusiojazz-elementtejä – Humavoid tukahtuu djentin oppikirjan sääntöihin

Humavoid
Lidless
Noble Demon

Kotimainen progemetalliorkesteri Humavoid on elinkaareltaan vielä melko nuori, mutta se on onnistunut jo herättämään mukavasti mielenkiintoa. Nyt pöytään täräytetään levy-yhtiödebyytti, joka vilisee outoja tahtilajeja, 8-kielisellä soitettuja alavireisiä ja nykiviä kitarariffejä, fuusiojazz-elementtejä sekä niin muristen kuin puhtaasti toimitettuja vokaaleja.

Toteutuksessa ei sinänsä ole moitittavaa ja muun muassa Amoralista ja Diablosta tutut soittoniekat pitävät teknisesti haastavan kaoottisen meuhkaamisen hyvin näpeissään. Bändi astuu kuitenkin samaan miinaan kuin valtaosa genretovereistaan eli oma ilme hukkuu, kun soundit ja osa riffeistäkin on tehty kaikkien djent-oppikirjojen sääntöjen mukaan – mikä laskettakoon kyllä enemmän koko tyylilajin kuin ainoastaan Humavoidin kompastuskiveksi. Suvimarja Halmetojan keytar-näppäilyt sekä vierailevana tähtenä toimivan jazzpianisti Iiro Rantalan soolo tuovat sentään jotain omaleimaisuutta, mutta nekin kortit on nopeasti katsottu.

Lidlessillä on hetkensä, kuten singlelohkaisu Aluminum Rain sekä levyn päättävä biisikaksikko Undercurrent ja Drywall Cracks, mutta vaikka siitä kuinka haluaisi pitää enemmänkin, hukkuu kokonaisuus ikävästi harmaaseen djent-massaan.