New-albumilleen (2013) seuraajan julkaisseen Paul McCartneyn artistinen asema ei ole kadehdittava. Niskassa on poikkeuksellisen raskas painolasti, joka vaikuttaa myös soololevyihinsä suhtautumiseen. Muinainen jäsenyys maailman tärkeimmässä ja subjektiivisesti arvioiden myös parhaassa bändissä on omiaan pitämään odotukset inhimillisesti katsoen kohtuuttomina. Sama taakka saattaa hyvinkin heijastua myös Maccan luomistyöhön.
Egypt Station on tyypillisen kaksijakoinen McCartney-albumi. Hyvät hetket toimivat upeasti, mutta vastapainoksi kuullaan turhan monta liian laimeaa laulua. Muiden muassa Foo Fightersin, Adelen ja Beckin levyillä meritoituneen Greg Kurstinin tuottama levy on parhaimmillaan silloin kun McCartney pidättäytyy olemasta ehdoin tahdoin rock. Kokonaisuus olisi parempi ilman monivuotisen bändinsä kanssa standardimaisesti juntattua Come On To Metä ja taustalaulajineen Queenin isottelua lähestyvää Ceasar Rockia.
Egypt Station on tyypillisen kaksijakoinen McCartney-albumi. Hyvät hetket toimivat upeasti, mutta vastapainoksi kuullaan turhan monta liian laimeaa laulua.
Tavanomaisten bändisoitinten osalta tee-se-itse -periaatteella tehty I Don’t Know on yllättäen John Lennonin Imaginen sukuisena soundaavaa balladi-Maccaa parhaasta päästä. Yksinkertainen rakkaudentunnustus Happy With You pikataan akustisella kitaralla Mother Nature’s Sonin hengessä. Pelkistäminen pukee vaikuttavasti myös Confidantea. People Want Peacen sanoma on toki aina paikallaan, mutta McCartneyn levyllä biisi laimentuu viimeistään taustakuoron ja kättentaputusten muistuttaessa liiaksi Plastic Ono Bandin Give Peace A Chancea.
Pitkin albumia kuultavien jousien ja puhallinten lihavoittama Despite Repeated Warnings on Egypt Stationin moniosainen pääteos. Edessä olevista vaaroista varoittava laulu on McCartneylta harvemmin kuultu yhteiskunnallinen kannanotto. Live And Let Die -hittiäkin hetkellisesti lähestyvä biisi on tulkittavissa sekä Brexit- että Donald Trump -kommentiksi.
Kolmeosainen Hunt You Down/Naked/C-Link alkaa tukevasti riffaavana rockina ja vie Paul McCartney -asteikolla tavallisen onnistuneen Egypt Stationin päätökseen hitaan bluesmaisella kitarasoololla.
