Arvio: Paul McCartney on edelleen vedossa – soololevytrilogia täydentyy vaikuttavalla tavalla

Paul McCartney
McCartney III
Capitol

Paul McCartney aloitti soolouransa The Beatlesin hajottua vuonna 1970. Abbey Roadin mahtavuuden jälkeen kotikutoinen albumi McCartney tuntui pettymykseltä, mutta sen arvostus on noussut vuosikymmenten myötä. Kymmenen vuotta myöhemmin miehen Wings-yhtye oli hajonnut ja vuorossa oli yllättäviäkin elektronisia kokeiluja sisältänyt McCartney II.

Nyt 40 vuotta myöhemmin Maccan pitkäaikainen kiertuekokoonpako ei tiettävästi ole hajonnut, mutta koska miehellä on taas ollut aikaa puuhailla kotistudiossa, on syntynyt todennäköisesti viimeinen osa levysarjasta, jolla hän soittaa kaiken itse.

Millaista musiikkia on tarjolla mieheltä, joka ylitti When I’m 64 -rajankin jo kahdeksan vuotta sitten? McCartneysta positiivisesti puhuttaessa voitaisiin käyttää vaikka sellaista määrettä kuin ”rutinoitunut alansa mestari” – sanat ”yllätyksellisyys” ja ”rohkeus” eivät yleensä tule mieleen kun hänen musiikkiaan kuvataan.

Jos McCartney III jää Sir Paulin testamentiksi, hän poistuu kuvioista voittajana.

Tästä levystä puhuttaessa nekin voi ottaa käyttöön. Toki eräs maailman tunnetuimmista lauluäänistä on helppo tunnistaa, mutta monet musiikilliset ratkaisut lyövät pitkäaikaisen kuuntelijankin ällikällä. Lauluääni ei juurikaan saa sijaa avausraidalla Long Tailed Winter Bird, jossa ääni toistaa samoja kysymyksiä yksinkertaisen ja tehokkaan riffin päälle. Seuraavassa laulussa Find My Way McCartney ottaa esiin, ei salaisen, mutta yllättävän aseensa falsetin, jota hän käyttää levyllä paljon.

Vanhan Paulin ystäville on mukana myös helpommin tunnistettavaa miestä, sekin kuitenkin tuoreen oloista ja vailla pakonomaisuutta. Levyn keskeisin teos lienee Deep Deep Feeling, jossa Macca heittää peliin monia temppuja, kuten itsensä kanssa vastamelodian laulamisen, kitaran, koskettimet ja falsettilaulun. Esitys kuulostaa perustaltaan yksinkertaiselta, mutta kasvaa hypnoottiseksi ja pitää otteessaan koko pitkän kestonsa ajan. Levy loppuu maltillisesti ajankohtaisiin tunnelmiin When Winter Comes: positiivista, akustisvoittoista mutta ei imelää.

Jos McCartney III jää Sir Paulin testamentiksi, hän poistuu kuvioista voittajana, mikä pitkän elämäntyön jälkeen olisikin paikallaan. Joka tapauksessa se täydentää hienosti trilogian, joka on ilmestynyt verkkaisesti ja mielenkiintoisissa vaiheissa tekijänsä elämää.