Progressiivisella tarkoitetaan etenevää ja edistyksellistä, mutta progemetalli tuntuu nykyään genrenä polkevan harmillisen paikoillaan. Isoimmiksi ja tunnetuimmiksi nousseet alan edustajat ovat synnyttäneet joukon bändejä, jotka seuraavat välillä turhan orjallisesti esikuviensa tyyliä, maneereja ja varsinkin soundia. Samaan sudenkuoppaan uhkaa langeta myös Caligula’s Horse, jonka musiikissa on paljon samaa kuin esimerkiksi Hakenilla, Soenilla tai Karnivoolilla.
Hevosmiesten painopiste on enemmän tunnelmoinnissa kuin teknisessä kikkailussa, vaikka nykivää djent-riffittelyä ja perinteisestä rokkipoljennosta poikkeavaa tahtilajia löytyykin. Musiikki on parhaimmillaan mahtipontisen lennokasta ja levyn pisimmät kappaleet ovat onneksi niitä toimivimpia, mutta muuten sävelpuoli ei onnistu järisyttämään maata. Laulaja Jim Grey onneksi pelastaa tilanteen ja nostaa kuulaalla ja kauniilla laulullaan sekä tarttuvilla melodioilla arvosanaa yhden tähden verran.
Rise Radiant on hieman perushyvän yläpuolelle sijoittuvaa nykyprogemetallia, joka ei kuitenkaan eroa merkittävästi virkaveljien tekemisistä aiheuttaakseen syvempiä säväreitä. Biisitärppeinä mainittakoon The Tempest, Oceanrise ja The Ascent.
