CALIGULA’S HORSE: Bloom

CALIGULA'S HORSE
Bloom
Insideout

Australiasta on noussut viime vuosina hillittömän kiinnostavaa progekamaa. Caligula’s Horsen uutuus ei ole poikkeus.

Biisintekijä Sam Vallenin rakkaus 70-luvun progeen kuuluu orgaanisen pakottomissa sävellyksissä, vaikka Bloom onkin moderniin tapaan raskas ja miksaus kristallinkirkas. Kuulaat, erotellut soundit ovat selkeästi tietoinen ratkaisu, sillä levy leikittelee muutenkin dynamiikalla: keveän herkistelyn ja väkevän intensiteetin kontrasteilla.

Muusikoiden suoritukset ihastuttavat kautta linjan, mutta bändin poikkeuksellisin voimavara on laulaja Jim Grey. Greyn ainutlaatuisen hauras voima ja silkkinen äänenväri aiheuttaa kylmiä väreitä harva se hetki.

Levyn kiistämätön huippu on liki kymmenminuuttinen Dragonfly. Runsas ja ilmava, eeppinen ja siro, kunnianhimoinen ja notkean soljuva kappale kasvaa niin kauniiksi että särkee sydämen joka kuuntelulla.

Aivan loppuun asti levy ei lunasta niitä lupauksia, joita matkan varrella pudottelee kuulijan syliin. Se kipeä kauneus, joka värittää levyä tuskaisen metalliseen Rustiin asti, kesyyntyy lauhkean laadukkaaksi progerokiksi parin viimeisen biisin kohdalla.

Kyseessä on joka tapauksessa levy, joka on soinut kaikissa laitteissani päivittäin jo kuukauden. Jos tartut tänä vuonna yhteen tuiki uuteen progetuttavuuteen, Bloom on sen arvoinen.