Levyarvio: Pohjoinen kuu välkkyy Atlantin takana – J. Hearthillin porukassa läsnä ovat niin kantri, gospel ja rockabillykin

J. Hearthill Trinity
The Train Of Desire
Pyros

Hearthill-konkari Jussi Sydänmäen pyhän rytmikolminaisuuden tuorein albumi seuraa Skeleton Stompia (2016) totutun intensiivisesti mutta samalla kovimmasta kiihkosta pidättäytyen. Americanan parhaat rakennusaineet ovat The Train Of Desirella odotetusti yhä läsnä, mutta mitkään elementit eivät nouse rennossa äänikuvassa ylitse muiden. Kantri, gospel, rock’n’roll, rockabilly ja jopa lievä swing limittyvät J. Hearthillin, Marko Mainelakeuden ja Mika Kolehmaisen telepaattisen pakottomalla yhteistyöllä sävykkääksi kokonaisuudeksi, jonka ylle J:n on turvallista tilittää tarinoitaan.

The Train Of Desiren lauluissa tosi ja kuvitelmat elävät rinta rinnan. Rakkauden ja rakastamisen tärkeys ei jää epäselväksi, mutta kuolema, unet ja J. Hearthillin lauluihin ikiaikaisesti tunkeutuneet goottiset aaveet tuovat mukaan valppautta lisäävää vastapainoa.

Biisintekijänä J. Hearthill on jo kauan sitten raivannut itselleen omannäköisensä elintilan, joka ei ole musiikillisesti tai lyriikallisesti erityisen lavea, mutta jonka sisällä tutkailtavaa tuntuu yhä riittävän. Stavanger Moonin tapauksessa seikkailu tarjoaa myös odottamattoman yllätyksen, kun pohjoinen kuu välkkyy Atlantin takaisen kantrikompin tahdissa.