Kuten nimikin antaa ymmärtää, Laineen Kasperin Vihapuheita ja rakkauslauluja on kovin kahtiajakautunut albumi. Sävyltään muodikas, mutta samalla perinteinen – klassiset räppielementit sämpleineen, skrätseineen sekä naisvokaaleineen sekoittuvat moderneihin träppibiitteihin samalla kun Kasperi laukoo arjen anarkiaa.
Yhtäältä se on siis kekseliäs ja tuore, toisaalta se toistaa kaikuja menneisyydestä ja sen voi tunnistaa Kasperin tuotannoksi heti alkuminuuteista. Se on sekä synkkä että vitsikäs – tuplalevyllinen vihaa ja rakkautta, poliittisesti latautunut kulutuskulttuurin manaus ripauksella pieruhuumoria, kaikki hyvässä suhteessa.
Ennen kaikkea se on kuitenkin hengästyttävä taidonnäyte tämän musiikin monitoimimiehen (dj, räppäri, säveltäjä, tuottaja, äänisuunnittelija…) riimittely- ja sanoituskyvyistä. Jo Kaucaksen ajoista asioiden tilaa ravistellut toisinajattelija-Kasperi ei nytkään petä – kyynisen boheemin lyyrinen nerous ja ilmaisun helppous ottavat välillä skitsofreenisiä piirteitä ja matka Kasperin utopiaan on jokaisen laulun arvoinen. Sydämestäni toivon tämän saarnamiehen ajatusten tavoittavan koko Suomen kansan.
