Levyarvio: Rapin ja rockin fuusion voi jälleen ottaa tosissaan – Lähiöbotoxin debyytillä raikaavat katujen kertomukset

Arvio julkaistu Soundissa 7/2020.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

Lähiöbotox
Rikkinäinen Suomi
Deggael Communications

Tässä olisi voinut olla Suomea vuonna 2020 uudella tavalla määrittävä ja sitä uskottavasti kuvaileva albumi. Tähän tavoitteeseen viittaa jo isompaa teemaa avoimesti liputtava levyn nimi. Eikä Lähiöbotox hirveän kauaksi suunnitelmastaan jää.

Ollaan siinä pisteessä, että 2000-luvun alun rapin ja rockin fuusion toinen aalto otetaan jälleen tosissaan. Ja ihan perustellusti. Lähiöbotoxin riffijuntta on sekä tehokasta että luontevaa. Ollaan päästy eroon genreapinoinnista ja ironisesta virneestä. Bändi taitaa niin suoraviivaisen hevipoljennon kuin alavireisen nu metal -väännön. Toisaalta taas kuulee, ettei nyt liikuta solistien omalla vahvuusalueella. Luyeye Konssin ja Hanad Hassanin ilmaisu on aggressiivisimmillaan töksähtelevää, kun taas puhtaat lauluosuudet sujuvat kyllä.

Keittiösosiologi olisi halunnut myös hieman syvempää otetta teksteihin. Lähiöbotox kuvaa täkäläisten betonilähiöiden elämää ronskisti ja uskottavasti, mutta vain paikoitellen tavoitetaan se tärkeä piste, että tekstien tulkitsijat olisivat analysoineet itse kokemiaan tunteita. Uho kuuluu asiaan, mutta kökköys vähentää turhaan pisteitä. Kyseessä on kuitenkin aikuiset miehet.

Mitä vähemmän jää pohtimaan levyä kokonaisuutena ja keskittyy levyyn biisi kerrallaan, tavoittaa paremmin Lähiöbotoxin katuviisauden. Levyn lopetuskappale Puhdasverinen vihaaja tavoittaa sen, mitä koko levyltä olisi toivonut.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa