These New Puritans nousi pinnalle nu raven kultakaudella, mutta erottautui nopeasti fluoresenssin räikeydessä bailaavista aikalaisistaan. Jo toiseen albumiinsa (Hidden, 2010) tullessaan brittiyhtye oli kasvanut aikuiseksi – ja juuri niin ihastuttavan huumorintajuttomaksi kuin pikkuvanhoilta taiderockfaneilta voi olettaa.
Hiddenin iskulause oli ”dancehall kohtaa Steve Reichin”. Inside The Rosella rytmiikka ei kuitenkaan tule Jamaikalta – eikä hiphopista, post-punkista tai Warp-elektrosta, kuten aiemmin – vaan… ehkä sodasta? Sodan perään These New Puritans ainakin kymmenen vuoden takaisella singlellään (We Want War) kuulutti.
Avauskappale Infinity Vibraphones kutsuu mukaansa ”takaisin maan alle”, kadonneisiin maailmoihin, joissa on loputtomat varastot kaikkea tarpeellista elohopeasta jodiin ja poloniumista muovihevosiin. Sen kohottavampiin tunnelmiin levy ei viekään.
These New Puritans ei ole tietenkään ensimmäinen yhtye tai taiteilija tuomiopäivää julistamassa. Inside The Rosen arvo onkin siinä, miten vavahduttavasti se viestinsä välittää.
Inside The Rosen keskeisiin viesteihin kuuluvat vapaasti suomennettuna muun muassa ”avaa silmäsi, enää ei ole eilinen” (Beyond Black Suns), ”täällä unelmasi käyvät toteen, painajaisesi myös” (Where The Trees Are On Fire) sekä ”tämä ei ole unta, tämä todella tapahtuu” (A-R-P).
These New Puritans ei ole tietenkään ensimmäinen yhtye tai taiteilija tuomiopäivää julistamassa. Inside The Rosen arvo onkin siinä, miten vavahduttavasti se viestinsä välittää.
Inside The Rose on ennen kaikkea sovittamisen ja yhteisymmärryksen mestarinäyte. Se nojaa sinfoniaorkesterin voimaan menettämättä kuitenkaan mitään kamarimusiikkimaisesta intiimiydestään. Se saattaa viitata Tortoisen postrock-rytmiikkaan, Kanye Westin Yeezusin elektroniseen brutaaliueen tai maalata Talk Talkin ja David Sylvianin laveilla pensseleillä, mutta vain tarvittaessa.
Yhtyeen nykykokoonpanon muodostavat Jack ja George Barnett onnistuvat luomaan ristiriitaisistakin elementeistä synteesin, joka tuntuu vähän liiankin täydelliseltä kaksosveljesten tekeleeksi.
Paras sana kuvaamaan Inside The Rosea on majesteettinen. Sen tunnelma velloo liki uskonnollista hartaudesta melankoliseen raukeuteen ja hiljalleen yltävään pakokauhuun ilman, että jännite katkeaa hetkeksikään.
Ensin levy alkaa, myöhemmin se loppuu. Väliin ei ole menemistä.