Levyarvio: Retrolookistaan huolimatta nuorekas – Francinen suomenkielinen sivuprojekti aktivoitui neljännesvuosisadan tauon jälkeen

Pääesiintyjät
Lättähatun paluu
Bluelight

Teddynakuttelua psykoottisempaa rockabillyä mättänyt Francine-trio löi 90-luvun alussa ohimenevästi pillit pussiin ja päätti testata suomenkielisen billypopin tenhoa Pääesiintyjät-nimellä. Kokeilu ei kantanut yhtä albumia pitemmälle, mutta nyt 26 vuotta myöhemmin Pääesiintyjät on taas saanut rivinsä ehoiksi. Lättähatun paluu on vauhdikas levy, sillä yhtye pitää rokkaavissa iskelmissään kaikenkokeneen rockabilly-moottorin sytkyttämässä. Komppikaksikon huomassa Whistle Baitin ja Agentsin kultakurkku Vesa Haaja korvaa sivuun vetäytyneet vokalistit, mutta alkuperäistrion Mika Jokinen otti ilomielin soolokitaristipestin vastaan.

Basisti Pete Salomaan laulunteon urakoinnissa myös Jokinen ja Haaja ovat avittaneet, jälkimmäisen kääntäessä myös Francine-kipaleita suomeksi. Laulaja ja yhtye kuulostavat retrolookiin ja julkaisujen designiin nähden hyvin vetreiltä ja suorastaan nuorekkailta. Haaja tuntee juurevan rock’n’rollin lisäksi 60-luvun teinipopin ja iskelmien valikoidut hurmauskikat, onhan hän Agentsien ohella testannut suomalaisten ikivihreiden tulkintaa aikoinaan jo Whistle Baitinkin kanssa. Rytmiriehassa roisimmat twangitahdit sopeutuvat vaivatta ska-nytkeeksi tai jatsahtavaksi svengihumpaksi, ytimekkyydestä tinkimättä.