The Budos Bandin uusin merkkaa bändin jo 15-vuotista yhteistä taivalta. New Yorkin Staten Islandilta ponnistava kokoonpano funkkaa kuudennella, livenä yhdessä soitetulla sekä nauhoitetulla albumillaan jälleen kuin tavarajuna. Yhteenhioutunut yhdeksikkö skulaa tanssittavaa hevi-instrumentaalifunkia, jonka groovet kuljettavat meitä afrofunkista retrohenkiseen protometalliin, doom rockiin ja takaisin.
Kulkuetta johtavat torvisektio sekä psykedeelinen kitara, jota säestävät hypnoottiset perkussiokompit ja uneliaat urkukaiut. Analogikikoilla terästetty albumi (väärinpäin ja väärällä nopeudella soitettu nauha) on kaljaa juovien karvanaamojen todellinen taidonnäyte, joka kuulostaa erehdyttävästi loppumatomalta leffasoundtrackiltä.
Tämä on sekä levyn vahvuus että heikkous. Se on tekijöillensä kumartava, koherentti mestariteos, mutta pidemmän päälle kuulostaa siltä, ettei orkesteri oikein pysty uudistumaan. Sen johdosta koko levyä vaivaakin eräänlainen déjà vu -tunne – olenko kuullut tämän jo aiemmin?