Levyarvio: Tuomas Holopaisen ja Johanna Kurkelan luotsaaman Aurin albumi on hauras, haikea ja hieno kokonaisuus

Auri
Auri
Nuclear Blast

No jo oli aikakin. Nightwish on tauoillaan houkutellut jäsenensä sivuprojektiensa pariin, ja onhan Tuomas Holopainen tehnyt hienon soololevyn, mutta Tuomaksen ja Johanna Kurkelan yhteistyön tuloksia on jo ehditty odotella.

Pariskunta on työstänyt Auria yhdessä Troy Donockleyn kanssa. Kolmikon yhteistyön hedelmä osoittautuu monipuoliseksi, herkäksi ja tunteikkaaksi kokonaisuudeksi. Jokaisen omat ambitiot on mitä ilmeisimmin saatu sekoitetuksi sopivassa suhteessa ihon alle hiipiviksi tunnelmiksi.

Tavallaan Auri on kaukana Nightwishista, ja toisaalta ei kuitenkaan. Progressiiviseksi folkiksi nimetty tyylisuunta hakee vaikutteita pitkälti irlantilaistyyppisestä kansanmusiikista, mutta ei vierasta muitakaan vivahteita. Kokonaisuudesta on helppo kuulla Holopaisen kiinnostus elokuvamusiikkiin, jos kohta Aurin sävellykset heräävät helposti eloon myös ilman visuaalisia ärsykkeitä.

Auri on ehjä ja kiehtovalla tavalla hauras kokonaisuus, jossa on reilu annos haikeutta, mutta tunnelmat eivät varsinaisesti ole surumielisiä, vaan pikemminkin lohdullisia ja raukeita. Pikkuhiljaa albumin tunnelma tavoittaa lähes hartaan olemuksen, kun levyn toiseksi viimeisen raidan Underthing Solsticen virren kaltainen olomuoto paisuu täyteen mittaansa.

Kokonaisuuden kruunaa Johannan laulu, jonka herkkyys ja hienovaraisuus soi kauniisti yhteen levyn sävellysten kanssa.