Levyarvio: Tyylillä aallonharjalle – Mary Ann Hawkins ymmärtää musiikkinsa perinteet ja kliseet

Arvio julkaistu Soundissa 5/2022.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

Mary Ann Hawkins
Mary Ann Hawkins
Svart

Vaikka Mary Ann Hawkinsin musiikki on instrumentaalista, yhtye ei ole jäänyt yksiulotteiseksi. Lukuisissa hienoissa videoissa on viestitetty pokerinaamaisten muusikoiden ymmärtävän sekä perinteet että kliseet, joihin voi suhtautua joku kunnioittaen ja/tai sisäänpäin naureskellen. Jo toisen ep:n nimeäminen Rumbleksi saman nimisen rokuparodian (sekä Link Wray -klassikon) mukaan paljastaa, millä mielellä toimeen on tartuttu.

Kun toimitaan periaatteessa pienen musiikillisen ympyrän sisällä, on vaarana että alan bändit päätyvät soittelemaan vain samanmieliselle skenelle. Mary Ann Hawkins on saanut vetovoimaa surf rockia lähtöpisteenään pitämälleen musiikille eri keinoilla. Soitossa on rockmainen ote, mikä korostuu entisestään livenä lujaa lyövän rumpalin voimin. Saksofonikaan ei tyydy statistin rooliin. Kaiken pohjalla on silti tyylitietoinen klassinen surf-soundi. Sen päälle voi loihtia viitteitä rautalangasta, garagesta tai 50-luvun molli-iskelmästä.

Albumin puolivälissä kuullaan vielä yllättävä käänne, kun instrumentaatioon nostetaan trumpetti, mikä tuo mukaan vielä sombrerollisen mariachi-sävyjä. Komeimpaan lentoon kohoaakin hienosti sovitettu Night Hawk.

Tässä maailmanajassa näin vanhahtavaan soundiin nojaavasta musiikista on hyvistäkään aineksista huolimatta liki mahdotonta saada leivottua klassikkoa. Mutta hyväntuulista, kuuntelua kestävää ja tyylikästä käyttömusiikkia nyt kuitenkin.

Lisää luettavaa