Tuli juuri kuunneltua Eeron ja Jussin vuosien 1964 ja 1965 ensialbumeja 1 & 2. Vaikka alabamalainen The Pine Hill Haints onkin jo levyttänyt tiuhaan ”nykymaailmalle kuollutta” musiikkiaan, gospelia, rockabillyä, rock’n’rollia, bluesia, bluegrassia ja kelttifolkia jo parikymmentä vuotta, tietyt yhtäläisyydet myhäilyttävät. Rockin perinteisiin isketään innolla, huojuvilla soittotaidoilla ja genrejä estotta miksaten. Raittisille on toki tuputettu suomalaista popiskelmää ja Beatles-covereitakin, mutta itse he ovat saaneet koota älppäreille rock’n’rollin, bluesin, kantrin ja varhaisen soulin standardibiisejä.
Haintsit tekevät homman itsenäisemmin, ja selvemmin omaan materiaaliin painottuen, mutta silti satsissa on Bo Diddleyn, trad folkin ja gospelin, Muddy Watersin ja John Lee Hookerin bravuureja.
Hauskin yhtäläisyys on se, kun Eero tulkitsee Ray Charlesin sekularisoitua gospelia I Got A Woman diddleykompilla ja jopa ”Hey, Bo Diddley” -säkeellä höystettynä, Pine Hill Haints luukuttaa Pretty Thingiä Animalsin whitey blues -malliin. Touhukas perinnönjako on viattoman viihtyisää ja menneisiin aikoihin eläytyvää rytmi-iloittelua ilman omakohtaisen nostalgian paineita.