Levyarvio: Ytimenä oma karisma – Jukka Gustavsonin muotoilu ei ole jämähtänyt progen kantavaiheeseen

Jukka Gustavson
Prognosis
Rockadillo

Viime vuonna Soundi-palkinnon pokannut musiikkivaikuttaja Jukka Gustavson ei lepäile ansaitsemillaan laakereilla. Wigwamin 50-vuotiskiertuella testatut, vahvasti aikaa kestäneet progesoundit ovat saaneet hänet levyttämään jatkoa seitsemän vuoden takaiselle Organ Fusion Bandilleen. Henkilökohtaisempi Prognosis koostuu jälleen oman musiikin juurista, varsista ja kukinnoista, joskin erityisenä innoittajana on kirjattu Jari ”Heinä” Niemisen kitarointi. Varsinkin herkkä päätös-opus Ode To The Poor And Unemployed saa kimurantin melodian, hillityt kosketinsävytykset ja kitarasoolot lentoon.

Musiikin kokeileva muotoilu ja hienosävyisyys eivät ole jämähtäneet progen kantavaiheeseen, jossa genre alkoi jauhaa tiettyjä arvoja ja kaavoja. Tunnettujen vahvuuksiensa ohella Gustavson seikkailee edelleen tutkimattomammilla poluilla ja tunnetasoilla. Hän aloittaa levyn hienolla, soulahtavalla groovella, jatkaa raikkaalla jousikonsertolla ja liukuu sitten suureen progressiiviseen introon venyvine soitinmattoineen ja symbaalikohinoineen. Sitä seuraa kuitenkin maanläheinen JJ Calea hammondilla -komppi, josta nautiskellaan pitkään ennen laulusäkeistöjä. Muistumat The Bandista, Stevie Wonderista tai Gabrielin Genesiksestä eivät ole sattumaa, mutta ytimenä pysyy Jukka Gustavsonin oma karisma.