Artisti: Wigwam

Wigwam tulee taas! Suomalaisen progejätin musiikkia kuullaan ensi vuonna muhkealla kiertueella

Nyt olisi tarjolla iloisia uutisia Wigwamin ystäville. Suomiprogen jättiyhtyeen musiikkia kuullaan keväällä kookkaalla Suomen-kiertueella, ja yhtyeen kokoonpanossa on runsaasti vanhoilta ajoilta tuttuja nimiä.

Wigwamin juhlakiertue laajenee entisestään – myös Oulussa ja Jyväskylässä päästään nauttimaan maailmanluokan progesta

Kuten jo aiemmin raportoimme, kotimaisen proge-suuruus Wigwamin suuntaavan juhlistamaan 50-vuotista taivaltaan konserttisalikiertueella tulevana syksynä. Juhlakiertue pistäytyy viidessä eri kaupungissa. Konsertteja järjestetään Oulun ja Jyväskylän lisäksi Helsingin Kulttuuritalossa, Tampere-talossa ja Turun Logomossa.