Egotripistä tutun Mikki Kausteen selkein vahvuus musiikintekijänä on ilmeinen. Hän ymmärtää vahvojen perinteisten popmelodioitten voiman ja osaa kirjoittaa juuri sellaisia.
Laulaja-lauluntekijän soolodebyytti Lintumies on täynnä pitkäkaarisia, kauniita ja laulavia melodialinjoja, jotka kuulostavat luontevilta ja musikaalisilta. Välillä laulujen sävelkuluista ja harmonioista tulee mieleen 1960- ja 1970-lukujen pehmompi pop- ja folk-maailma, toisinaan uidaan vanhan iskelmän ja viihteen estetiikan vaikutuspiirissä. Tässä kohdassa Kausteen soolotyöt leikkaavat eroon Egotripin kitaravetoisemmasta sävelkielestä. Nämä upeasti tulkitut laulut ovat sävellyksinä romanttisempia ja hyvällä tapaa pateettisempia kuin emoyhtyeen peruslinja.
Melodinen luonteikkuus ei valitettavasti aina toistu laulujen sanoituksissa. Sama musiikin ja tekstien laadun välinen epätasapaino on tuttu Egotripin levyiltä, varsinkin yhtyeen alkupään tuotannosta. Uljaasti pauhaavat melodiat saavat parikseen muodoltaan ja sisällöltään lievästi laiskanoloista sanojen pyörittelyä. Luultavasti sanat eivät kirjoittajalleen ole pelkkää helinää, suuhun istuvia, soivia tavuja ja soundeja, mutta ulospäin ne turhan usein kuulostavat siltä.
Mikki Kauste artikuloi aika puolihuolimattomasti, ikään kuin sanoja ei olisi tarkoituskaan kuulla. Ehkä onkin parempi antaa Lintumiehen liihottaa sävelten siivin.