MINÄ JA VILLE AHONEN: Mia

Arvio julkaistu Soundissa 2/2013.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

MINÄ JA VILLE AHONEN
Mia
Johanna Kustannus

Minä ja Ville Ahosen reilu kaksi vuotta sitten ilmestynyt debyytti lupasi paljon. Se esitteli tunnistettavaäänisen ja kiinnostavan artistitulokkaan, joka väläytteli kiehtovalla, mutta epätasaisella ja paikoin kömpelölläkin albumilla muutamia erittäin onnistuneita ja mieleen jääviä hetkiä. Vielä enemmän lupasivat ne livekeikat, jotka albumin julkaisun jälkeen yhtyeeltä näin. Vähitellen yhtyeen herkkä ja dynaaminen soundi, sekä Villen omalaatuinen mutta todella vahva karisma selkeytyivät.

Siitä huolimatta en olisi lyönyt montakaan euroa vetoa, että Minä ja Ville Ahonen onnistuu jo toisella albumillaan näin erinomaisesti. Vaikka äänessä onkin selkeästi sama artisti, lauluntekijä ja yhtye kuin debyytilläkin, on parannusta tapahtunut joka ikisellä alueella.
Mia on upea albumi. Se on vähintään yhtä paljon tulkitsijana itsevarmuutta saaneen Villen, entistä vahvempien laulujen kuin omalaatuisesti, kekseliäästi ja aiempaa yhtenäisemmin soittavan yhtyeenkin ansiota. Minä ja Ville Ahonen on ytimeltään rockbändi, mutta se soittaa ilahduttavan epärockisti – kevyellä svengillä ja nyanssien päälle ymmärtäen. Rubik-laulaja Artturi Tairan tuottama levy soi avarana ja vähäeleisenä, mutta tarvittaessa laulut kasvavat suuriin mittoihin tai lähtevät muuten vain yllättäviin suuntiin. Kuulijalle välittyy vahva tunne, että jokainen Mian yhdeksästä raidasta on saanut sovitusvaiheessa osakseen yksilöllistä huomiota ja huolenpitoa.

Ville Ahonen laulaa kuin pakottaen sanat ulos kurkusta milloin vihan, milloin surun ja toisinaan myös elämänhalun voimalla

Luu lyödään kurkkuun heti avausraidalla Joulukuun kolmas. Alkuun hauska 7/8-rytmissä lähtevä hiljainen du-du-duu-intro, ja heti sen jälkeen ollaankin jo keskellä pimeää, päivä kestää tunnin eikä talvi lopu koskaan. Kuulija on imaistu sisään ja siellä pysyy. Kappaleen lopussa viehättää tehokas koukku, jossa bändi pitää odottamattoman tauon juuri kun Ville on sylkäissyt suustaan kyllästyneenä ”lopu jo!”

Albumin tunnelma on alusta loppuun vahva ja se jättää jälkeensä ristiriitaisia tunteita. Mian tekstimaailma on usein masentunut ja epätoivoinen, mutta musiikin kauneuden ja sovituksellisen rikkauden ansiosta levyn alle ei edes meinaa luhistua. Tosin albumin nimibiisissä se on lähellä – niin väsyneenä Ville kertosäkeessä ”Mia, älä vielä katoa” -riviä toistaa – mutta senkin nostaa kuiville väliosassa yllättävä kitaramöykkä.

Villen yhdessä Jussi Moilan kanssa tekemät tekstit olivat vaikuttavin elementti jo debyytillä, ja vahvasti ne tempaavat mielenterveyden häilyviä rajoja kartoittavaan maailmaansa tälläkin kertaa. Usein ne ovat vain ajatelmia, abstraktejakin tuokiokuvia, mutta niiden lauseet ja yksittäiset sanavalinnat saavat pysähtymään syystä tai toisesta. Avausraidalla koiralle syötetty häränkyrpä säpsäyttää, Mene kotiin -kappaleen korkealta laulettu huhuilu hymyilyttää ja Pieni hauta -biisissä käteen kaivettu hauta jää mukavasti askarruttamaan mieltä.

Enkä totisesti haluaisi olla se ex-poikaystävä, josta Ville laulaa kappaleessa Kerro minulle rakkaani: ”Haluan, että tukehdut hänen allensa.” Eikä hän niinkään laula sitä, vaan hokee mantramaisesti kuin transsissa. Monin paikoin tekstien vaikuttavuus tuleekin siitä, miten ne lauletaan, ja Ville Ahonen laulaa kuin pakottaen sanat ulos kurkusta milloin vihan, milloin surun ja toisinaan myös elämänhalun voimalla.

Tässä matalalta murisevien epälaulajien luvatussa maassa on todella virkistävää, että esiin nousee kaksilahkeinen, joka laulaa näin epämiehisesti – herkästi, rohkeasti ja hyvin. Villen äänessä on poikkeuksellista koskettavuutta, ja esimerkiksi kun hän laulaa hauraassa Rohkeus-päätöskappaleessa falsetissa ”uskalsin olla nainen, vaikka olenkin mies […] sillä vihaajat, ne vihaavat”, uskallan väittää, että liikutaan lähellä Antony Hegartyn taajuuksia.

Tällä levyllä on neljä tasaväkistä tähteä: sävellykset, sanoitukset, Ville Ahonen ja bändi. Hyvin harvoin asiat osuvat nappiin näin täydellisesti.

Lisää luettavaa