MUDHONEY: Vanishing Point

MUDHONEY
Vanishing Point
Sub Pop

Avausbiisi Slipping Awayn sopivan holtiton kitaranvingutus ja määrätietoisen päämäärätön rumpukolailu tuntuvat heti kotoisilta. Mark Armin nariseva laulusoundi varmistaa tilanteen: Mudhoney on entisellään.

Varsin psykedeeliseksi äityvä ykkösbiisi voisi aivan hyvin olla mukana eponyymillä debyyttilevyllä vuodelta 1989. Resepti oli jo silloin kunnossa, joten mitä sitä korjailemaan. Toisena kuultava I Like It Small on riemukkaan tunnustuksellinen ralli keskikokoisten keikkapaikkojen yhtyeeltä, jonka ympäriltä aikoinaan sinkoili Nirvanoita ja Pearl Jameja stadionluokan kuvioihin. Silloin muinoin yhtyeen jaloissa pyöri myös monenkirjavia kakkos- ja kolmosdivarin grunge-perässähiihtäjiä suurta menestystä hamuamassa. Mark Arm ja kaverit ovat yhä täällä, koska he pitävät siitä pienenä.  

 Kun suurin osa levyn biiseistä edustaa juuri sitä, mikä Mudhoneyssa on parasta, eli soittamisen riemusta ratkeamaisillaan olevaa ilkikurisen energistä rytyytystä, on Vanishing Pointiin vaikea olla ihastumatta. Tietysti se mikä oli vielä vuonna 89 uutta ja arvaamatonta, edustaa nyt yhtyeen ystäville turvallista pysyvyyttä. Innoton veteraanirock on kuitenkin kaukana äkäisistä rykäisyistä kuten Chardonnay, I Don’t Remember You tai Douchebags On Parade. Heiluva setä ei sammaloidu.