NEW ORDER: Get Ready

Bernard Sumner, Peter Hook ja Stephen Morris ovat vihdoin malttaneet jättää sekä kaupallisilta että taiteellisilta tuloksiltaan vaatimattoman puuhastelunsa Electronicin, Monacon ja The Other Twon kanssa ja saaneet aikaan uuden New Order -albumin. Republicista kuluneet kahdeksan vuotta eivät onneksi ole rapauttaneet New Orderin taianomaista kemiaa. Joy Divisionin synkkyyden jälkeen vuonna 1983 ilmestyneellä kakkosalbumillaan Power, Corruption And Lies modernisti koneistetun tanssipopin uranuurtajiksi – New Orderin Blue Monday taitaa yhä olla kaikkien aikojen eniten myyty 12-tuumainen single – ryhtynyt kolmikko ja kosketinsoittaja Gillian Gilbert ottavat Get Readyllä melodian ja rytmin haltuunsa totutun sulavasti. Kaikkien New Orderia viime vuosina ympäröineiden hajoamisepäilyjen jälkeen Get Ready on niin vahva ja positiivinen viesti, että itsekin uutena alkuna pitämänsä albumin seuraajaa tuskin tarvitsee odottaa vuosikymmenen vaihteeseen saakka.
New Orderin melodioiden melankolinen kauneus ja Bernard Sumnerin lakonisella tavalla tunteikas laulu ovat Get Readyllä ennallaan ja yhtyeen soinnin lämpimänä sydämenä sykkii yhä Peter Hookin matalalla roikkuva ja vähintään yhtä matalalta soiva megabasso. Pitkä ero on tehnyt bändille sikäli hyvää, että rutiiniin lipsahtamisen sijasta uusien biisien työstöön on käyty sormet syyhyten. New Order on ollut sen jäsenillekin vaihteeksi tuore juttu, mikä myös välittyy Get Readyn kuuntelussa heti ensimmäisenä äänitetystä ja albumin ensimmäiseksi singleksi lohkaistusta avausraidasta lähtien. Peter Hookin basso kuljettaa heti Crystalin perään kaikessa yksinkertaisuudessaan albumin täydellisyyttä hipovaksi pophitiksi erottuvan ja osittain huumorimielellä tehdyn 60 M.P.H.n uljasta melodiaa.
Smashing Pumpkinsinsa hajoittaneen Billy Corganin laulu ja tavallista säröisempi kitara leimaavat Turn My Wayn pienimuotoista kapinaa ja liikuttavan idealistista halua olla vapaa ja aito. Vicious Streak on Get Readyn eniten Joy Divisionin tummista tunnelmista muistuttavana kappaleena Peter Hookin henkilökohtainen suosikki. Slow Jam ja Primal Screamin Bobby Gillespien vahvistama remubiisi Rock The Shack sisältävät ankarampaa rockvääntöä ja New Orderille suorastaan epätyypillisen kovaotteista kitarointia. Someone Like Youlla Stephen Morrisin rumputyöskentely ja bändin ei välttämättä viimeisen päälle trendikkäät syntsasoundit alleviivaavat Bernard Sumnerin varauksellista riemua: "We're having a time of our lives, we're lost in a cruel paradise". Steve Osbornen tuottaman levyn päättävällä Run Wildilla New Order hiljentyy akustisen kitaran ja viulujen kera yllättäen lähes gospeliseen herkistelyyn. Vielä mielialaa kohottavan albumin viimeisilläkin riveillä Bernard Sumnerin sanat ovat täynnä lohtua ja lupausta paremmasta: "Good times are round the corner".
New Orderista ei ole voinut tulla emoyhtyeensä lailla kulttisesti jumaloitua bändiä musiikkinsa tanssittavuuden, suhteellisen valoisuuden ja kepeyden vuoksi – ja koska kukaan sen jäsenistä ei ole tehnyt itsemurhaa – mutta hyvien levyjen tekeminen kvartetilta sujuu sitäkin varmemmin. New Orderin musiikissa on yhä sydäntä, sielua ja älyä. Get ready for Get Ready.