NEW ORDER: Music Complete

Komeinta New Orderia sitten vuoden 1989.
Arvio julkaistu Soundissa 9/2015.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Arvio

NEW ORDER
Music Complete
Mute

Hookyttoman New Orderin paluuseen kohdistuneisiin odotuksiin nähden Music Complete on iso asia käsiteltäväksi. Järkeväksi kokonaisuudeksi mahdollisesti asettuessaan se saattaa olla yksi vuoden parhaita levyjä ja bändin omalla mittapuulla komeinta kuultavaa sitten Technique-albumin (1989).

Avausraita Restless on odotuksenmukainen ja kiva pop-hitti, mutta sitten seuraa jotain aivan muuta. Tom Rowlandsin tuottama Singularity lähtee The Cure -kaiuista katarttiseen elektroniseen säksätykseen ja Plastic jatkaa ison iskun tarjoilua. Tutti Fruttin eurodiskossa on sydämet sulattava kertosäe. Ihanasti funkia ja housea yhdistelevällä People On The High Line -biisillä pääasiassa kiltisti Peter Hookia kunnioittava uusi basisti Tom Chapman nostaa profiiliaan. 2000-luvun New Orderin kitaralevyt tuntuvat tässä vaiheessa melkein ala-arvoiselta materiaalilta.

Ja mitäs vielä on luvassa? Mainitaan vaikka Iggy Popin muristen puhelaulama, elokuvamainen Stray Dog ja kuin Scott Walkerin läsnäoloa henkivä Nothing But A Fool. Lopuksi Bernard Sumner ottaa kaverikseen Brandon Flowersin ja urakan huokaistaan olevan ohi. Peter Savillen kansitaidetta tulee tuhrimaan liikuttunut onnenkyynel jos toinenkin.

Lisää luettavaa