NIK KERSHAW: To Be Frank

Lähes koko 90-luvun musiikkibisneksestä pois pysynyt Nik Kershaw ei onneksi antanut odottaa uutukaistaan yhtä kauan kuin kolmen vuoden takaista, loistavaa 15 Minutes -albumia. Parin vuoden kuluttua ansiokkaat kaksikymmentä vuotta sooloartistina esiintynyt britti vaikuttaakin kaverilta, joka tarpeen vaatiessa työstää materiaaliaan vailla kiireen häivää; pitkään uraan mahtuukin vain kuusi kokopitkää levyä. Tästä johtunee Nikin valitettavan karu kohtalo olla ihmisten mielissä noin yhden hitin ihme, jolla levy-yhtiöt rahastavat julkaisemalla lähes identtisiä kokoelmia aina kun hetki on sopiva.
To Be Frank jatkaa, edeltäjänsä lailla, tarttuvan mutta loppuun saakka ajatellun popin tarjoilua valikoiduille sokerikorville. Ne, jotka erehtyivät kolme vuotta sitten herjaamaan unohtuneen tähden ratsastavan vaihtoehtoisen britti-kitararockin siivellä saavat miettiä kantaansa uudelleen kuunnellessaan uutta levyä. Kuusikielistä on studiossa kylläkin soitettu, mutta painopiste tuntuu tällä kertaa olevan akustisen kitaran ja elektronisen äänimaailman yhdistelyssä. Ei ehkä kaikista omaperäisin resepti, mutta kun soppaan sotketaan Kershawin erehtymätön melodiantaju voidaan kai jo tyystin unohtaa vertaukset puurokorvaisiin moppitukkiin.
Wounded, levyn avausraita sekä singlelohkaisu, hämmentää kuulijansa pahasti yleisillä latinovaikutteillaan, mutta heti toisesta kappaleesta eteenpäin hakeutuu tunnelma uomaansa. Fiiliksiä haetaan melankoliasta (Get Up) sekä tarttuvista poppikoukuista (i.e. Hello World) huipentaen lopuksi koko yhdentoista biisin kokonaisuus käsinkosketeltavan läsnäolevaan balladiin Show Them What You're Made Of. Nik Kershaw sopiikin siihen kliseiseen määritelmään, missä musiikkia tehdään sekä taidolla että tunteella.
Pieteettistä poppia niin autoon, toimistoon kuin myös kotiin kuulokkeisiin tai kuherteluun.