Kun ensimmäisen kerran kuuntelin tämän levyn, oli reaktio talon kokoinen HOHHOIJAA. Koko homma kuulosti ysärialtsupastissilta: My Bloody Valentinen, Sonic Youthin ja muiden vaihtoehtodinosaurusten ruumiinosista rakennetulta hirviöltä. Onneksi levyyn tuli palattua harva se päivä. Viimeistään kuulokekuuntelussa mieli muuttui.
Nouns on älyttömän hyvä levy. Kahden miehen bändiksi No Agesta lähtee jumalaton mekkala. Rummuista, kitaroista, hälyäänistä ja sämpleistä kasaan keitetty myrsky on valtava. Ja kaiken sen metelin alla on usein, The Jesus & Mary Chain -tyyliin, kauniita, pingotetun kumilenkin lailla väriseviä melodioita.
Eraserin, Ripped Kneesin ja Here Should Be My Homen keskiössä asuu kahmalokaupalla poppia ja instrumentaali Impossible Bouquet ansaitsee erikoismaininnan. Siinä sekoittuvat hienosti asemaa etsivän radion harhailu, old time -rytmikitarointi, avaruus-slidet ja jotenkin oudosti kiinalainen melodiamaailma.
Mikä mahtavinta, levy on aivan uskomattoman räkäisen kuuloinen. Se rutisee, suhisee, särisee ja paukkuu, natisee liitoksissaan bändin yrittäessä päästää maailman kaikki äänet ulos yhtä aikaa. Myös kannet ovat hienot.
