NO AGE: An Object


Arvio julkaistu Soundissa 9/2013.
Kirjoittanut: Juho Äijö.

Arvio

NO AGE
An Object

Sub Pop

Losangelesilainen No Age pääsi edellisellä Everything In Between -albumilla (2010) niin kriitikoiden kuin kuluttajienkin jokerikortiksi. Yhtye on ilmeisesti saanut yhden oven uraltaan suljettua, sillä toteutukseltaan riisutun An Objectin lähtökohdaksi yhtye otti totaalisen DIY-estetiikan. Kaikki levyn pakkausta myöten on yhtyeen itsensä tekemää ja kokoamaa.

Vajaa puoli tuntia surisevia kitaroita ja lakonista laulua kuluu kuitenkin yhä enemmän turhautuen – miksi yhtye päästää itsensä näin helpolla? No Age ei millään tapaa ole enää erikoinen yhtye, vaan se on sulautunut osaksi yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin geneeristä individualismia huokuvaa sakkaa. Uutta suuntaa ei edes tarvitse sen paremmin kuvailla, sillä yhtye tekee sen itse I Won’t Be Your Generatorissa: ”Show me some decency.” Jotain levystä kertoo, että paras asia tuntuu olevan sen hienot, kuvakorttien varaan rakentuvat kannet.

Eräässä 1990-luvun nuorisosarjassa todettiin osuvasti edelleen paikkansa pitävä totuus: College rock sucks!




Lisää luettavaa