Jos punkin 90-luvulla tapahtuneeseen kaupallistumiseen haluaa etsiä pahinta syntipukkia, se olisi varmasti The Offspring. Yksitoista miljoonaa kopiota myynyttä Smash-albumia (1994) ei päässyt karkuun Suomessakaan, jossa se tosin löydettiin reippaasti muuta maailmaa myöhemmin. Pahin huuma laantui kuitenkin nopeasti syttyäkseen aika ajoin uusiin liekkeihin yksittäisten hittibiisien avulla, joista tunnetuin – ja ärsyttävin – on varmasti Americanan (1998) hassun videon avulla lisänostetta saanut Pretty Fly (For A White Guy).
Vakavammin punkiin suhtautuvan liiton on ollut helppo inhota The Offspringiä siksikin, että siltä puuttuu täysin supermenestystä edeltänyt punk-kausi. Green Daylla oli ennen Dookieta sentään plakkarissa Lookoutille levytetyt ensialbumit, kun The Offspringillä vain kehnohkot The Offpring (1989) ja Ignition (1992).
Punkia The Offspringistä ei saa enää tekemälläkään, mutta liekö juuri Green Dayn American Idiotin menestys vaikuttanut siihen, että nyt myös The Offspring on tehnyt vähemmän humoristisen albumin. Rise And Fall, Rage And Grace saattaa olla hyvinkin bändin parhain albumi. Täytyy silti muistaa, että se ei vielä ole paljon, sillä Smashia lukuun ottamatta yhtyeen levyt ovat olleet aina vaatimattomia.
Uusi albumi on sekoitus vanhaa, suoraviivaista The Offspringiä (Trust In You, Takes Me Nowhere) ja ”kunnianhimoisempaa” linjaa, joka parhaiten kuuluu A Lot Like Messa ja Fix Youssa, joiden mammuttitauti on lähes Metallican mustan albumin luokkaa. Jopa ensimmäinen single Hammerhead on maltettu pitää hokemavapaana. Ja oho, Rise And Fall, Rage And Gracen onkin tuottanut Bob Rock.
Keskinkertaisuudesta ei tämäkään levy golfaavaa punkkaria Bryan ”Dexter” Hollandia ja kumppaneita vapauta, mutta sitä sentään kuuntelee mielikseen.
