Levyarvio: Offspringilta ei inspiraatio lopu – Ysärilegenda on yhä oma kepeä itsensä mutta ei unohda politiikkaa

Arvio julkaistu Soundissa 4/2021.
Kirjoittanut: Isla Mäkinen.

Arvio

The Offspring
Let The Bad Times Roll
Concord

90-luvun legendaarisimpiin punkbändeihin lukeutuva The Offspring jatkaa tuotantoaan lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen sekä uuden basistin Todd Morsen voimin. Kuluneista vuosista huolimatta bändi pysyy yhä uskollisena sille tutulle ja turvalliselle soundille, joka on toiminut jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Let The Bad Times Roll tuo parhaimpina hetkinään mieleen Smashin (1994) ja Americanan (1998). Dexter Holland tuntuu olevan siunattu ikinuorella äänellä, joka ei ole juuri muuttunut bändin alkuvuosista. Levyllä nousee esiin myös kunnioitettavan tiukat rumpukompit. Raskaasti alkava levy päättyy huomattavasti rauhallisempaan fiilistelyyn, jonka välimaastoon on sijoitettu tuntemattomasta syystä hard rock -versio In The Hall Of The Mountain Kingistä. Sanoitukset vaihtelevat tutun kepeästä skeittipunkmenosta vahvan poliittisiin teksteihin.

Tauosta huolimatta nokkamies Holland kirjoittaa menevää sisältöä, eikä inspiraatio vaikuta loppuvan. Voiko asiaan jotenkin liittyä hämmentävän spesifisti sanoitettu We Never Have Sex Anymore, jonka sanoitukset tuntuvat melkein liian henkilökohtaisilta?

Lisää luettavaa