THE OFFSPRING: Conspiracy Of One

Arvio julkaistu Soundissa 12/2000.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Meillä Offspringistä tuli hittibändi jo Smash -albumin myötä, mutta maailmanlaajuisen läpilyönnin bändi teki kahden vuoden takaisella Americanalla.

Arvio

THE OFFSPRING
Conspiracy Of One
Columbia

Meillä Offspringistä tuli hittibändi jo Smash -albumin myötä, mutta maailmanlaajuisen läpilyönnin bändi teki kahden vuoden takaisella Americanalla. Levyn myyntilukujen huumassa Offspring alkoi luulla itsestään jo niin suuria, että suunnitteli julkaisevansa Conspiracy Of Onen netissä fanien vapaasti imuroitavaksi. Levy-yhtiö teki kuitenkin päättäväisesti lopun "kapinallisten" hankkeesta, joten bändin kuudes varsinainen albumi saa nyt luvan menestyä perinteisellä tyylillä.
Conspiracy Of One jatkaa sarjakuvamaisuuttaan myöten turvallisessa määrin Americanan linjoilla. Kun hittiformula on kerran löytynyt, niin edes Offspring ei halua päästää sitä heti käsistään. Conspiracy Of One on kaikkinensa varsin yllätyksetön levy. Jopa niin, että albumin ensimmäinen singlejulkaisu Original Prankster hyödyntää Americanalla tehokkaiksi havaittuja lattarisävyjä. Tuntuu kuin Offspring olisi idealistisista puheistaan huolimatta astunut lopullisesti osaksi äänibisneksen massiivista rahantekokoneistoa. Albuminsa introksi Offspring on valinnut hauskan sitaatin The Beach Boysin Mike Lovelta: "Kun olemme valmiit laulamaan astumme mikrofonien eteen ja ulos tulee jotain tällaista". Vielä tätäkin huvittavampi on Special Deliverylle valittu sämple Ally McBealin uudelleen tunnetuksi tekemästä Blue Sweden Hooked On A Feelingistä. Kun biisillä vilahtaa myös Osmondsin Crazy Horses -hitin vingahdusefekti, niin Dexter Holland ja ystävänsä vaikuttavat jo turhankin innokkailta sitaattitaiteilijoilta.
Conspiracy Of One ei ole missään tapauksessa huono punkpoplevy, mutta jotenkin Offspringiltä olisi sittenkin odottanut enemmän.