Virtasen, Kontravirtasen ja Kontran keulassa 70-luvulla riemastuttaneen Moog Konttisen myöhempi ura on synnyttänyt satunnaisia äänitteitä, joita on yhdistänyt ennen muuta Moogin neropattinen sanavalmius. Bändiensä lähinnä käytännöllisen rock’n’rollisuuden sijasta Moogin levyjen jännittävyys on aina piillyt siinä kuinka kekseliäitä tarinoita käännetyt tai alkuperäiset tekstinsä tarjoavat.
Moog In Bändille Konttinen jätti jäähyväiset viime kesäisellä Rock’n’Roll EP osa II:lla ja nyt käsillä on jatkoa omalla nimellä julkaistulle pitkäsoitolle Rock’n’roll vuonna 0 (2000). Biiseistä lähes puolet on tällä kertaa Moogin ja bändinsä ei kovinkaan väkivahvaa käsialaa. Moogin humoristisuus toki kukkii paikoin totutun raikkaana, mutta kolmen traditionaalisen sävelmän rinnalle sanoitetut Robert Johnson-, Chuck Berry- ja The Who -lainat kalpenevat takavuosien parhaille oivalluksille.
Levyn yllättävimmät raidat ovat Virtasen Uusi jääkausi uhkaa -albumilta (1975) päivitetty Ontuva myrkky ja Moogin taiteilijuutta ajatellen epätyypillisen vakava Cat Stevens -käännös Isä ja poika.
Vaikka Musta levy eli kadonneen levyn paluu jääkin kauas täysosumasta, niin olisiko meillä korkea aika inspiroitua Bob Dylanin Nobelista ja tunnustaa Moog Konttisen sanalliset ansiot Juha Vainio -palkinnolla?