Oman soundinsa vanki pyristelee inhimillisyyden rajoilla – Uusi Meshuggah hämmentää

Meshuggah
Violent Sleep Of Reason
Nuclear Blast

Meshuggah on maailman paras bändi. Omassa jutussaan. Bändi, joka vaatii kuulijaltaan paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Sen musiikin kompleksisuus on loputon, kiehtova älyllinen haaste, jossa on silti mystistä, räjähtävää alkuvoimaa. Siihen ei voi kyllästyä, koska sen kerroksista löytyy jotain uutta joka kuuntelulla.

No niin. Siinä ennaltaehkäisevää vastuunvapauslauseketta kerrakseen.

Miltä kuulostaa lähes 30-vuotiaan bändin uutukainen? Meshuggahilta. Vieläpä ihan hyvältä Meshuggahilta. Raskaalta ja hienostuneelta ja monimutkaiselta kaikessa musiikillisessa anarkistisuudessaan. Mutta ei jännittävältä, ei räjähtävältä.

Levyltä voi löytää vaikka mitä kiinnostavaa harmonista leikittelyä ilkeillä, kouraisevan matalilla taajuuksilla, sen äänimaailma on jännän lämmin ja sen rumpuraidat ovat tuttuun tapaan käsittämätön inhimillinen taidonnäyte. Siitä kuitenkin puuttuu se joku, joka saa kuulijan vaistomaisesti pysähtymään ja kuuntelemaan.

Kokonaisuudessaan melko keskitempoissa taiteileva levy on taattua Meshuggah-soundia… mutta vähän tuntuu, että nykyään bändin ”soundi” on tärkeämpi lähtökohta biisinteolle kuin uuden luomisen palo.