MESHUGGAH: Nothing

Arvio julkaistu Soundissa 09/2002.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Ruotsalaisen Meshuggahin vuonna 1995 ilmestynyt kakkosalbumi Destroy Erase Improve oli ilmestyessään niin kova isku vasten kasvoja, ettei allekirjoittanut ole siitä vieläkään täysin toipunut.

Arvio

MESHUGGAH
Nothing
Nuclear Blast

Ruotsalaisen Meshuggahin vuonna 1995 ilmestynyt kakkosalbumi Destroy Erase Improve oli ilmestyessään niin kova isku vasten kasvoja, ettei allekirjoittanut ole siitä vieläkään täysin toipunut. Albumin kulmikas ja täsmällisen kaoottinen asennemetalli oli tuolloin – ja on yhä – jotakin ainutlaatuista, jolla monipuoliset kappaleet muodostivat neuroottisuudessaan kuulijalle hämmentävän, mutta vangitsevan kuunteluelämyksen. Tuolla albumilla Meshuggah asetti itselleen käsittämättömän korkeat laatuvaatimukset. Vuonna 1998 ilmestynyt tasapaksu Chaosphere olikin Destroy Erase Improven rinnalla pettymys.

Meshuggah ei ole tuotteliain mahdollinen yhtye, minkä vuoksi albumien välissä markkinoita on kyllästetty ep:illä, mini-lp:illä sekä kokoelmalla. Odotukset olivatkin korkealla, kun Meshuggah julkaisi neljännen studioalbuminsa. Tylsän alun jälkeen kaukosäädin alkaa vaistomaisesti selata levyä eteenpäin. Levyn päättävän Obsidianin jälkeen olo on tyhjä. Tässäkö tämä olikin? Neljän vuoden odotus palkitaan kymmenellä tasapaksulla ja mitäänsanomattomalla kappaleella. Kerrankin levyn nimi kuvaa täydellisesti levyn sisältöä. Nothing. Ei mitään.

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin onhan Nothing merkittävä albumi. Vaatii teräksisiä hermoja olla repimättä hiuksia päästään ja hampaita suustaan alusta loppuun kestävän kuuntelukerran aikana. Musiikin kulmikkuus ja neuroottisuus on tallella, mutta tällä kertaa Meshuggah on vienyt monotonisuuden täysin uusiin ulottuvuuksiin. Levyn herättämät tuntemukset kilpailevat masentavuudessaan tasavahvasti televisiostakin nähtävien eduskunnan kyselytuntien kanssa. 

Lisää luettavaa