ObZenilla Meshuggah vaihtaa Catch Thirtythreen (2005) jälkeen odotetusti takaisin nopeammalle vaihteelle. Levy on tiettyyn pisteeseen asti tutun konseptin variointia, mutta Meshuggahin tapauksessa siinäkin on usein jotain hämmentävää. On kerta toisensa jälkeen yllättävää, kuinka paljon samoista rakennuspalikoista (helposti laskettavat, mutta vaikeasti toistettavat rytmikikat ja länsimaisen rock-musiikin viitekehyksessä täysin epämelodiset kitarasoolot) voikaan saada aikaan.
Levy on omalla tavallaan Meshuggahin ”hittipitoisin” kokonaisuus sitten Destroy Erase Improven (1995). Avauskappale Combustionin perusteella sitä voisi erehtyä luulemaan jopa yksinkertaiseksi. Kappaleet runnotaan läpi valtavalla voimalla, ja niitä kuunnellessa menee tovi jos toinenkin ennen kuin pääsee kaikkiin niiden sisältämiin nyansseihin käsiksi.
ObZen saattaa olla suoraviivainen levy, mutta se on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Lähes kymmenminuuttisen päätöskappaleen Dancers To A Discordant Systemin kohdalla ei voi olla ajattelematta, että sen olisi yhtä uskottavasti voinut esittää vaikka King Crimson.
On itsestäänselvyys, että Meshuggahin tapauksessa ei puhuta normaalista soittotaidosta, soittotarkkuudesta tai rytmitajusta. ObZen kuitenkin muistuttaa, että yhtye tekee parhaimmillaan myös erinomaisia, suorastaan nerokkaita kappaleita, joiden luomiseen mikään konventioilla rajoitettu mielikuvitus ei riitä. Sen paletissa kulmikkaaseen muottiin puristettu moderni thrash vääntyy puolikkaan tahdin aikana laahaavaksi, rytmiin ja alavireeseen perustuvaksi rouhinnaksi ilman, että kukaan edes huomaa siinä mitään outoa.
