PEPA PÄIVINEN: North Pipe

Arvio julkaistu Soundissa 2/2010.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Juhani Aaltosen tenorisaksofonin soitossa yhdistyy John Coltranen spirituaalinen hönkä ja suomalaisen sielunmaiseman tyyneys. ”Junnun” soundi onkin ollut yksi meikäläisen jazzin ydinäänistä 1960-luvun lopulta asti.

Arvio

PEPA PÄIVINEN
North Pipe
Presence

Juhani Aaltosen tenorisaksofonin soitossa yhdistyy John Coltranen spirituaalinen hönkä ja suomalaisen sielunmaiseman tyyneys. ”Junnun” soundi onkin ollut yksi meikäläisen jazzin ydinäänistä 1960-luvun lopulta asti. Tuolloinen pioneerityö Edward Vesalan, Heikki Sarmannon ja Henrik Otto Donnerin kanssa kaikuu edelleen kaikessa aidosti vapaassa, mitä tässä maassa julkaistaan tai keikoilla esitetään.

Joulukuussa 75 vuotta täyttävä Aaltonen palasi jazzimme eturiviin vuoden 2003 Mother Tonguen myötä. Nyt comeback kirkastuu pitkiä ja raukeita kaaria suosivalla Conclusionsilla. Kauniin albumin voi ottaa jatkeena Illusion Of A Balladille (2006), jolla Aaltonen tulkitsi pienemmän kokoonpanon kanssa esimerkiksi Ornettea ja Gershwiniä. Nyt biisit tulevat oman yhtyeen piiristä.

Eri puupuhaltimien taitajana Pertti Päivisellä on riittänyt rengin keikkaa sekä saleissa että studioissa, mutta palavimmin ”Pepa” on suhtautunut oman ilmaisunsa kehittämiseen. Kesäkuussa 55 vuotta täyttävän Päivisen auttoi soolokarriäärin alkuun Edward Vesala, jonka kuulun Sound & Furyn riveissä mies ehti pitkään soittaa.

Päivisen soolodebyytistä Saxigonista (1998) on helppo vetää yhteysviivoja rytmisenä rullaavaan, pääosin omista biiseistä koostuvaan North Pipeen. Pepaa aina määrittänyt tasokas ja luonteva monipuolisuus on vuosien saatossa vain korostunut. Kun pitää olla lihaksikkaan voimakas, sitä Päivinen on – vakuuttavasti ja aseistariisuvasti. Kun pitää olla hauraan herkkä, sitä hän on – täysin ylivertaisella intensiteetillä.

Lisää luettavaa