QUEEN LATIFAH: All Hail The Queen

Arvio julkaistu Soundissa 08/2003.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.
Kun Tommy Boy viimein vaivautuu julkaisemaan uudelleen joitakin kaupallisia merkkipaaluja yli 20-vuotiselta taipaleeltaan, albumit ovat identtisiä alkuperäisten kanssa.

Arvio

QUEEN LATIFAH
All Hail The Queen
Tommy Boy

Kun Tommy Boy viimein vaivautuu julkaisemaan uudelleen joitakin kaupallisia merkkipaaluja yli 20-vuotiselta taipaleeltaan, albumit ovat identtisiä alkuperäisten kanssa. De La Soulin 3 Feet High And Rising -klassikosta sentään saadaan yhtiön 20-vuotisjuhlaversio kahden vuoden takaa – mutta esimerkiksi Everlastin toisesta Tommy Boy -lp:stä julkaistaan Euroopan-versio, jolta on karsittu Santana-hitti Put Your Lights On!

Mainittu 3 Feet High And Rising (1989) on longislandilaisen De La Soulin ensimmäinen lp, monella tapaa vallankumouksellinen perusteos, joka myi platinaa Me Myself And I -johtosinglen mukana. Rakenteeltaan mestarillinen, säkenöivän innovatiivinen 3 Feet on edelleen värikäs ja viattoman hauska levy, joka inspiroi tuhansia hip hop -artisteja ympäri maailmaa tulevinakin vuosikymmeninä. Kahden cd:n laitos on remixeineen ja b-puolineen tyhjentävä versio tästä loisteliaasta teoksesta.

Queen Latifah, yksi merkittävimmistä naispuolisista MC:istä kautta aikain, kuului nuorena kuopattuun Native Tongues -kollektiiviin De Lan ja Jungle Brothersin kaltaisien klassikoiden kanssa. All Hail The Queen -ensilevy (1989) on Prince Paulin raitaa lukuun ottamatta legendaarisen DJ Mark The 45 Kingin tuottama, mikä on riittävä syy tutustua tähän kuluneeseen, moni-ilmeiseen levyyn.

Tommy Boyn seuraava menestystarina, vastustamaton Digital Underground muistetaan ajattomasta The Humpty Dance -hitistä ja Sex Packets -lp:stä (1990). Tanssiyhtye vieraili aikoinaan Lepakossa ja esitteli Tupac Shakurin maailmalle, samplasi väsymättä George Clintonia. Absurdit aihepiirit ja persoonalliset kameot jättävät leimansa tuttuihin rytmeihin unohtumattomasti.

Karismaattisen Treachin johtama newjerseyläinen Naughty By Nature räjäytti pankin täysin eri merkeissä mutta niin ikään persoonallisesti 90-luvun crossover-klassikon O.P.P.:n ja sitä seuranneen debyytin myötä. Treach on 90-luvun MC:n prototyyppi, jolla on yhtä lailla kirjottajanlahjoja ja persoonallisuutta sekä loistavia koukkuja – joita Buckshotin kaltaiset huligaanit eivät kirjoittaneet – mutta katse ja kieli katutasossa. Naughty By Nature on monella tapaa merkittävä, hienosti tuotettu ajaton standardi tältä Queen Latifahin mentoroimalta katutriolta.

Jump Around oli O.P.P.:n kaltainen suurmenestys. Juuristaan ylpeällä House Of Painilla oli pumppaavalla ensilevyllään (1992) potentiaalia ja Cypress Hill -tuottajan DJ Muggsin ensiluokkaisia biittejä, joita revittiin syystä muiden muassa Ice Cuben levyille.

Ice-T:n Rhyme Syndicate Cartelin jäsenenä Everlast debytoi (Forever Everlasting) jo 1989, ja kokenut MC olikin alusta asti House Of Painin tärkein elementti – mutta harva osasi aavistaa, että Erik Schrodysta tulisi 90-luvun lopulla yksi Tommy Boyn menestystuotteista vetävien Whitey Ford Sings The Blues (1998) ja Eat At Whitey's (2000) -lp:iden myötä. Rock-lehdistö ylisti kelvollisia pitkäsoittoja niiden ilmestyessä kokeellisiksi ja näkemyksellisiksi fuusioiksi, vaikka ne ovat ikivanhaa hybridiä, yllätyksettömästi tuotettuja mutta viihdyttäviä.

Coolio, jonka interpolaatioita ja varmoja sampleja pursuava megahitti Gangsta's Paradise (1995) on yksi 90-luvun menestyksekkäimmistä populaaripitkäsoitoista, on Tommy Boyn yllätyksettömimpiä akteja. Siitä huolimatta Coolion tyyli kirjoittaa ja lausua luo miellyttävää vastapainoa laskelmoidulle produktiolle, ja loppuun asti tuotetun lp:n jaksotus ja urbaani näkemys hengittävät.

Capone ja Noreaga lähestyvät samoja kadunläheisiä aiheita täysin eri perspektiivistä esitellessään raa'alla The War Report -albumilla modernin hip hop -levyn, jota tuotti onnistuneesti suuri kaarti osaavia aikalaisia. Caponen istuessa tuomiotaan Noreaga työsti all stars -vierailijoiden kanssa ensimmäistä sooloaan N.O.R.E.:a (1998), joka on MC:n toistaiseksi paras työ joskin välttävästi tuotettu.

Sittemmin hip hop -osastonsa käytännöllisesti katsoen likvidoinut Tommy Boy ei ole alan hittejä julkaissut. Menneitä muistellaan Greatest Hits -kokoelmalla (2003), joka tarkastelee yhtiön vaiheita myös musiikillisien meriittien perusteella. 

Lisää luettavaa