RADIOHEAD: Amnesiac

RADIOHEAD
Amnesiac
Parlophone

Unohtakaa puheet siitä, että viime syyskuussa ilmestyneen Kid A:n kanssa samoissa sessioissa äänitetty Amnesiac olisi jonkinlainen paluu hitin nimeltä Creep (1993) tai edes albumin nimeltä OK Computer (1997) aikoihin. Niin ikään unohtakaa oletukset siitä, että pääarkkitehti Thom Yorken rinnan päälle raastavan OK Computer -kiertueen päätteeksi parkkeerannut succubus olisi esimerkiksi isäksi ryhtymisen myötä tullut korvatuksi jollakin hieman lempeämmällä muusalla. Radioheadin viides albumi jatkaa samalla äärimmäisen haastavalla linjalla kuin tuorein edeltäjänsä, eikä niitä povattuja sinkkubiisejä – hiteistä nyt puhumattakaan – vieläkään mitenkään taakaksi asti riitä.
Oxfordissa 1987 nimellä On A Friday aloittanut Radiohead viettää tänä vuonna levydiilinsä kymmenvuotisjuhlia ja samalla avaa tutkainta vastaan potkivalla esimerkillään tietä kaikille jättiluokkaan tulevaisuudessa nouseville bändeille. Omalla tavallaan onkin käynyt jo huvittavaksi seurata kissa-ja-hiiri -ulottuvuuksiin yltänyttä 'Radiohead vs. musabisnes' -kisaa. Niin vakaa on Thom Yorken, Jonny Greenwoodin, Ed O'Brienin, Colin Greenwoodin sekä Phil Selwayn asema ja niin pettämätön ryhmän Midaksen kosketus, että eksperimentaalisen huuruinen Kid A nousi listaykköseksi sekä Isossa-Britanniassa että USA:ssa, jossa albumi rankattiin päälle päätteeksi vielä Grammynkin arvoiseksi.
Elämä imitoi taidetta myös Amnesiacin puitteissa. Ja koska maailma on erilainen paikka kuin 70-luvulla, Radiohead lähtee sovittamaan sanoja "progressiivinen" sekä "psykedeelinen" tämän päivän viitekehykseen. Albumi avaa ikkunoita paikkoihin, joita monet eivät uskalla edes kuvitella: tässä katsellaan Hieronymus Boschin helvetillisiä visioita rakeiselta kaitafilmiltä, tuolla sukelletaan nauraen lauhdeveteen ja edempänä kuunnellaan GSM-puhelimen välityksellä, kuinka digitaalinen särö raiskaa ihmisääntä. Paikoin Yorke tekee vähän liiankin ilmeistä mainosta Aphex Twinille ja koko Warp Recordsille, mutta olisihan tämä urhea alkemisti voinut vaikutteensa toisaalta kehnomminkin valita.
Kid A ja Amnesiac ovat kuin tuplalevyn puolikkaat tai erilleen revityt siamilaiset kaksoset, ja niinpä uutukaisen ykkössinkku Pyramid Song onkin satiemaisine syklipianoineen selvästi sukua Kid A:n avaajaraidalle Everything In Its Right Place. Samanlaisen parin muodostaa Morning Bell ja Morning Bell/Amnesiac -duo. Aikoinaan Egyptian Songina esitetyn unenomaisen Pyramid Songin rinnalle nousevat Yorken rumankaunis kaksiminuuttinen kitarafiilistely Hunting Bears, murskaava Pulk/Pull Revolving Doors sekä ruosteisen rämekitaran ajama ensimmäinen jenkkisingle I Might Be Wrong. Aivan oma lukunsa on erikoisen levyn päättävä erikoinen Life In A Glasshouse, joka on varsinainen deus ex machina: hyytävän elektron ja utuisen hämärän kokeilun ylivallasta vapauttava second line -vaikutteinen lämpöinen brassibändinilkutus.
Kid A:n linjassa pysymällä Radiohead on todistanut olevansa aikamme visionäärisimpiä ja uppiniskaisimpia yhtyeitä. Se on nyt julkaissut jo toisen albumin, josta riittää purtavaa vuosikymmeniksi. Jossakin joku jo etsii kuumeisesti sitä elokuvaa, jonka kanssa Amnesiac synkkautuu samalla tavoin kuin Pink Floydin Dark Side Of The Moonin väitetään synkkautuvan The Wizard Of Ozin kanssa..